Jemmaholo

Hiki tuli leimaillessa koska se on vaan niin vaikeaa. Jotain taidoistani kertoo jo sekin, että ihan ensimmäisen leiman onnistuin länttäämään ohi ja jouduin aloittamaan alusta.

Valitsin tarkoituksella eleettömän ja aika heikosti erottuvan lakan leimailuun, sillä arvelin, että muuten kynsistä tulee turhan hm…tapettimaiset. Tai oikeastaan en edes arvellut, vaan testailin kiekolla useampaa lakkaa ja tämä yhdistelmä oli minusta kivoin.

Alla on kolme kerrosta Catricen Let’s Mauve On! -lakkaa, joka ehkenpä saa lähteä uuteen kotiin sillä se on hyvin samanlainen kuin Essencen Enchanted Fairy, aavistuksen tummempi vain, enkä usko tarvitsevani molempia. Mitään muuta ”vikaa” en siitä löytänyt.

En ole vielä ennättänyt muuten testata China Glazen holoja mutta ainakin leimailussa vaikuttavat toimivan ihan ok. Lakka kuivuu aika nopeasti, joten siitä jäi kynnen reunoille jonkin verran lepattavia hituloita siivottavaksi -mikä ei ollut paha rasti koska se ei kuitenkaan suttaa kynsinauhoja.
Leima on Magno Nailsin laatasta A25.

Kyllä se holoefekti siellä on mutta valitsin sitten viikon ainoan pilvisen päivän tähän lakkaukseen;)

Catrice Let’s Mauve On! ja China Glaze Astro-hot

Minusta näistä tuli ihan kivat, äkkivilkaisulla näyttää siltä, että kynnet olisivat yksiväriset mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että on siellä sittenkin jotain muuta. En halunnut tämän kummempia koristeluja, vaihteeksi näin:)

51 thoughts on “Jemmaholo

  1. Onpa nätit, todella! Pitäisikin kokeilla joskus holoja leimaukseen. Nuo Color Clubit ainakin ovat aika pigmenttisiä kun peittävät jo yhdellä kerroksella, voisivat toimia leimauksissakin aika hyvin.

    1. Ohh <3 Piti kokeilla kiekolle noita hololeimauksia, ja olen vakuuttunut, että kohta ne ovat kynsillä! On nimittäin lakkausprojekti menossa, pohjat tehtynä ja ideat hukassa. Kokeilin kaikki kolme Color Clubia, jotka minulla on, mustan lakan päälle. Jos en olisi jo valmiiksi rakastunut holoihin, niin nyt viimeistään olisin <3

  2. What the…! Kertaalleen jo jätin kommentin, mutta se ei tainnut tulla perille. Todella kauniit kynnet, tuo hennosti erottuva leimaus tuo herkkyyttä ja on piste i:n päälle.

  3. Todella kauniit nämä kynnet! Kiva just kun tavallaan kynnet on kaukaa ihan yksiväriset, mutta sitten lähempää huomaakin, ettei asia ole ihan niin. :)

  4. Hienostuneet, tykkään. Nämä sopisi kynsille melkein missä vaan; eivät herätä liikaa huomiota, mutta niissä on kuitenkin The Juttu. Älyttömän kivat!

    1. Huomaan kans koko ajan tuijottelevani näitä ja etenkin kun on tuo hololeimaus, niin niitä tulee sitten käännteltyä valoa vasten:) Mitenkähän selviän autolla ajosta huomenna??

    1. Tässä ei tarvi kohdistaa niin tarkkaan, mutta annas olla jos on joku muu kuin tällainen koko kynnen leima niin ei vaan mun hermorakenteella onnistu:DD

    1. Tää hyppäsi mullekin viime metreillä ostoskoriin, ajattelin, että ei tuo vaaleanpunainen ole niin kiva mutta onhan se nätti:)
      Mulla jäi tosiaan ekasta leimasta uupumaan puoli senttiä kynnen tyvestä mutta onneksi tuon sai pyyhkäistyä helposti pois ja aloitettua alusta:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *