Isona minusta tulee saippuakauppias

Tai sitten ei, mutta mistäpä sitä koskaan tietää. Ainakin perusteet on nyt hallussa, kiitos saippuanvalmistuskurssin jolle osallistuin ystäväni kanssa Bean kanssa. Kurssin vetäjänä toimi Päivi Juhlapalvelu Säihkeestä.

Perussaippuan valmistus valmiista massasta on hyvin yksinkertainen prosessi. Tarvitaan vain massaa ja mahdollisesti väriaineita ja hajusteita, jos niitä halutaan. Saippuamassa pilkotaan n. sokeripalan kokoisiksi paloiksi ja sulatetaan joko mikrossa tai vesihauteessa.

Ikävä kyllä valmistusvaiheista ei juuri ole kuvia, sillä käteni olivat niin saippuassa ettei tehnyt mieli koskea kameraan:D

Massa ei saisi päästä kiehumaan eikä sitä saa sekoittaa voimakkaasti sulatuksen jälkeen, sillä muuten valmiiseen saippuaan tulee pieniä kauneusvirheitä. Käyttöä ne tosin eivät haittaa vaan virhe on vain kosmeettinen. Huomasin, että kotimikrossa on turhan paljon potkua ja aion jatkossa käyttää vesihaudetta.

Muotiksi kelpaa oikeastaan mikä tahansa, josta saippuan saa irti. Kovin kova muotti voi olla hankala mutta esim. silikoninen jääpalamuotti toimii mainiosti.

Me käytimme kurssilla tällaisia tarkoitukseen suunniteltuja muotteja.

Tässä valmistuu bf:lle ihana pinkki saippua;) Sentään en laittanut mitään ruusuntuoksuja joukkoon.

Sulatukseen käytettävät astiat pitää pestä ja kuivata ennen kuin niitä käytetään uudelleen.
Massa kovettuu huoneenlämmössäkin mutta viileässä tai jääkaapissa/pakastimessa nopeammin.

Tuoksuksi voi lisätä esim. omaa lempihajuvettään tai käyttää erilaisia eteerisiä öljyjä. Vain mielikuvitus on rajana, saippuaan voi laittaa vaikka hunajaa tai kahvia.

Väriaineita saa myös valmiina eri muodoissa mutta myös elintarvikeväri toimii hyvin.

Tällainen tästä bf:n saippuasta sitten tuli:)

Bean suklaamuotteihin valmistamia suloisia pikkusaippuoita

Omia tekeleitäni myös

Muiden kurssilaisten töitä

Kuvat on otettu pokkarilla ilman salamaa joten ne ovat hieman pehmeitä.

Hauska kokemus ja tokihan rynnin heti kotimatkalla Sinelliin ostamaan kilon palan saippuamassaa ja hain Clas Ohlsonilta piparkakkumuotteja.
Tarvikkeet kannattaa kyllä jatkossa tilata netistä edullisemmin mutta halusin päästä heti soveltamaan oppejani kotioloissa:)
Tarvikkeita myy esim. Saippuapaja. Postikulut muuten näyttivät olevan maltilliset 5,90€ vaikka tilaisin esim. 10g saippuamassaa.

Tiedän, mitä kaikki sukulaiset ja tuttavat saavat lahjaksi ensi jouluna…

Posted in DIY

38 thoughts on “Isona minusta tulee saippuakauppias

  1. tuli elävästi mieleen, kun melkein pari vuotta sitten ollessani au pairina tehtiin lapsen kanssa saippuaa juuri tällä tavalla, tosin hajusteita meillä oli vain kaksi käytössä (muistaakseni laventeli ja ruusu) ja lapsi pääsi sitten minun häärätessä jotain tärkeää hajustamaan saippuoita vähän enemmän kuin sen 1-2 tippaa mitä suositeltiin… noh, saippuoista tuli kyllä nättejä, mutta ne haisi sen verran voimakkaalle, että päätyivät käytön sijasta koristamaan meidän kylppäreitä, kelmuun käärittynä tosin :D

    teillä on kyllä ollut aivan ihania muotteja käytössä ja tosi kauniita saippuoita olette tehneet. harmi kun itse olen tosi huono käyttämään palasaippuaa

    1. Mä hurahdin palasaippua-uskoon joskus viime talvena. Bf on käyttänyt pitkään ja kun tiedustelin syytä, niin se perusteli sitä sillä että palasaippuasta ei jää ”kalvon” tunnetta iholle. Pitihän mun sitten kokeilla ja kyllä se ihan totta on. Ilmeisesti kosteuttavat ja ne ainesosat, jotka tekevät suihkusaippuasta juoksevaa, jättävät iholle ”lähmäkalvon”.

      Mä korkkasin ekan tekemäni saippuan käyttöön ja siinä ei tuoksua tunnu juuri lainkaan, olis pitänyt laittaa enemmän:D

  2. Oo, hienoja! Onko tuosta saippuamassasta tehdyt saippuat heti käyttökelpoisia? Mä kun olin saippuakurssilla, tehtiin saippuoita ns. alusta asti, eli valikoitiin nesteet, rasvat ja käytettiin lipeää, ja niin tehtyjen saippuoiden pitää antaa tekeytyä vähintään neljä viikkoa. Mulla on suunnitelmissa viimeistään loka-marraskuussa aktivoida saippuatehdas, että saan joululahjoiksi antaa kotitekoista saippuaa :)

    1. Juu on, tässä helpossa versiossa ei tarvi odotella:)

      Mua kyllä kovasti kiinnostaa tuo vaikeampi tie mutta harjoittelen eka tällä helpommalla tavalla:))

  3. Meillä saippuoitten valmistus on miehen hommaa :D ainekset on Pienestä tuoksukaupasta, osote näkyy nykyään olevan http://www.paperiarkki.net/zencart/ ja Biltemasta (kaustinen sooda) ja ohjeet pitkin nettiä. Pitääkin muistuttaa taas, että olis korkea aika korkata uudet silikonimuotit, ilmeisesti ton kaustisen soodan takia meidän saippuat ei ole saman tein käyttövalmiita, vaan ne lepää ensin pari viikkoa.

  4. Näyttää kivoita! Tosin katoin tuota yhtä saippuaa että joku kirsikkamuotti mut ei se sit näköjään ollutkaan ihan sellanen.. :D Tykkäisin kans kokeilla :)Kahvisaippua vois olla kyllä kiva!

  5. Me tehtiin pojan (4vee) viime jouluksi lahjoiksi juuri saippuoita ja mehiläisvahakynttilöitä :)
    Ihan kivaa puuhaa. Alusta asti massaa en uskaltas lähteä tekemään vaan tilasin juur saippuapajasta :))

  6. Avartava kuvasarja – saippuanvalmistus näyttää kyllä niin sellaselta mihin on varmasti helppo hurahtaa! Musta ehkä näyttävimpiä saippuioita on sellaiset, joiden muoteissa on paljon tarkkaa yksityiskohtaa, esimerkiksi nuo vaaleanpunaiset ja -siniset enkelit(?) noissa alkupuoliskon kuvissa. Söpöjä kyllä kaikki! :)

  7. Ihaaania! Kävisiköhän näihin myös pastavärit? Eli elintarvikekäyttöön tarkoitetut värit, jotka on hieman paksumpaa? Olettaisin, että käy :D

    Mieki halluun tehä saippuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *