IsaDora Cool Matt-kevätkokoelma

IsaDoran kevään 2017 meikkikokoelma kantaa nimeä Cool Matt ja nimensä mukaisesti kokoelmassa nähdään mattasävyjä. Valikoin muutamia lempisävyjäni testiin, eli tässä ei ole kaikkia tuotteita, mutta ainakin Kicksissä nämä näkyi jo olevan myynnissä joten siellä voi käydä hypistelemässä lähemmin.

Mua kiinnosti ylivoimaisesti eniten Eye Sculptor Bar Highlight & Contour-luomiväripaletti, koska IsaDoran mattaiset luomivärit ovat perinteisesti olleet hyvälaatuisia ja mm. Muddy Nudes-nelikko on mulla miltei päivittäisessä käytössä. Sen vaalein sävy on ehkä paras ikinä kokeilemani vaalea mattasävy ja pesee mennen tullen monet kalliimmat merkit.


Uutuuspaletti on hieman erilainen kuin aikaisemmin ilmestyneet, sillä yksi nappi on selvästi muita suurempi.
Paletin idea on tarjota koko luomialueelle vaalea pohjustussävy, joka helpottaa tummempien sävyjen häivyttelyä. Mukana on yksi helmiäissävy, jota voi käyttää korostuksiin esim. kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan.


Pohjustussävy ei ole yhtä pigmenttinen kuin muut, kuten yllä olevasta kuvasta voi nähdä. Se lähinnä tasoittaa luomen pintaa ja väriä.

Muista napeista pigmenttiä ja samettista koostumusta löytyy sitten senkin edestä. Tällaiset neutraalit, kauniit sävyt ovat mulla ja varmasti monella teistäkin arkimeikin kulmakiviä. Tiedän jo nyt, että tämä päätyy kovaan käyttöön.
Paletin suositushinta on 20,90€.


Poskipunia kokoelmaan kuuluu kaksi ja kumpikin niistä on kausisävyjä. Tässä näkyvä puna on nimeltään Coral Glow ja toinen julkaistu sävy on Cool Pink. Mä olen muuten tykännyt viime vuonna myyntiin tulleesta Soft Coral-sävyisestä Perfect Blush-poskipunasta niin kovasti, että siitä tulee kohta pannu näkyviin:)
Coral Glowssa on mukana jonkin verran hehkua, ja discopalloefektin pelossa laitoin sitä ensin hyvin varovasti, mutta itse sävy on niin hentoinen, että mielestäni tämä tuo lähinnä tervefttä hehkua ja heleyttä poskille, ellei väriä innostu sutimaan reippaammalla kädellä. Perfect Blush-poskipunien sh. on 14,50€.

Kuten huomaatte, koitin sihdata räpylääni valoa kohti niin, että hehku tulisi näkyviin….


Precision Brow Pen-kulmakynät kiinnostelivat myös kovasti nyt kun viimein yritän opetella meikkaamaan omiani. Erityisesti pidän ohuista ja tarkkaan työskentelyyn sopivista automaattikynistä, ja sellaisia tulee nyt IsaDoraltakin kolmin kappalein. Sain tarkasteltavaksi kynistä kaksi vaaleampaa, eli sävyt Taupe ja Medium Brown. Näitäkin olen ehtinyt testailemaan ja tykästyin kovasti. Massa on sopivan pehmeää levittymään nätisti, mutta ei liian pehmeää että tulisi suttua. Taupe on todellakin taupe, eikä liian harmaa tai kellertävä.



Vasemmalla Taupe, oikealla Medium Brown. Kolmas sävy on tummempi Dark Brown. Kynät ovat vedenkestäviä ja niiden sh. on 11,90€. Maahantuojan mukaan ainakin nämä sävyt ovat kausituotteita, mutta toivottavasti itse kynä jää pysyvään valikoimaan.


IsaDoran ripsivärit ovat olleet hyvälaatuisia ja lähdin mielihyvin kokeilmaan Flashing Volume Mascaraa, joka lupaa tuuheutta ja se myös lunastaa lupauksensa. Pieni harja sopii tarkkaan työskentelyyn ja toi ripsille riittävästi massaa jo yhdellä kerroksella. Taipuisuutta ei tullut ihan niin paljon kuin toivoisin…mähän en siis uskalla käyttää vieläkään ripsentaivuttimia, vaikka ostin semmoisen jolla saa operoitua vain pienen osan ripsiä kerrallaan. Opeteltavaa riittää.


Huulituotteita ilmestyi koko joukko ja keväämmällä tulee vielä lisää sävyjä. Nestemäiset mattapunat ovat todella suosittuja ja itsekin olen niistä innoissani.
IsaDora lähtee nyt mukaan hypeen ja uutuustuote Ultra Matt Liquid Lipstick -huulipunasta tulee tammikuussa myyntiin kolme sävyä, joista Cool Mauve jää pysyvään valikoimaan ja Dolce Rose sekä Vintage Pink ovat kausisävyjä.

Lisäksi maaliskuussa tulee myyntiin 9 sävyä, jotka jäävät pysyvään valikoimaan:
01 Nude Attitude
03 Posh Pink
05 Bare Cashmere
13 Dusty Cedar
15 Sugar Brown
17 Berry Babe
18 Brownberry
19 Plum Punch
20 Red Romance


Puna on pakattu huulikiilloista tuttuun pakkaukseen ja se on miellyttävä levittää pehmeällä aplikaattorilla. Pysyy huulilla todella hyvin eli kestää kahvihetket eikä kerää huulten sisäpintaan inhaa rämmälettä. Havaintoni mukaan tätä pystyy myös laittamaan ihan ohuesti, jolloin huulille tulee vain vähän sävyä tai sen voi antaa kuivahtaa ja lisätä toisen kerroksen jolloin sävystä tulee vahvempi.
Mulla on kuvassa sävy Cool Mauve. Näiden suositushinta on 13,90€.


Lip Desire Sculpting Lipstick-kynät ovat entuudestaan tuttuja ja kevätkokoelmaan kuuluu sävy Dusty Rose. Näille löytyy pariksi samansävyiset vedenkestävät huultenrajauskynät, mutta mullapa ei sellaista nyt ole, koska heräsin käyttämään huultenrajauskyniä vähän jälkijunassa, eli nyt. Omistan ehkä kaksi huultenrajauskynää.
Punan hinta on 15,50 ja huultenrajauskynän 10,90.


Koska mattaefekti katosi kuvissa jonnekin, swatchasin nämä perinteisesti kämmenselälle jossa sävykin erottunevat paremmin.

Kolmantena perinteiseen hylsyyn pakattu Perfect Matt Lipstick ja siitä kausisävy Bare Blush. Punan suositushinta on 14,90€.


Vikassa kuvassa sitten mun tyypillinen arkimeikki, johon käytin kokoelman tuotteita, ja jota en kuvitellut kuvaavani mutta tossa se nyt on. Meikkipohja on tehty Lumenen Instant Glow Beauty Serum-meikkivoiteella, jonka kiinnitin Hynt Beauty Finale Finishing Powder-irtopuuterilla, sävy Translucent Pearl. Luomilla on keskimmäistä ruskeaa lukuunottamatta kaikkia Eye Sculptor Bar Highlight & Contour-paletin sävyjä.

Meikinpohjustajana mulla on Revlonin PhotoReady Perfecting Primer, josta pitäisi kirjoittaa ihan erikseen, siinä määrin loistava tuote on kyseessä. Tummia silmänalusia peittää NYX Dark Circle Concealer ja näppyjä ja muita epätasaisuuksia Joe Blascon punaisen neutralisoija. Olen arkimeikissä luopunut tavallisesta rajauksesta kokonaan ja teen vain sisärajauksen eli tightliningin pehmeällä kynällä. Se säästää ihan holtittomasti aikaa kun on kiire.
Lopuksi kevyet korostukset niin ikään IsaDoralta, käytin vasemmanpuoleista Face Sculptor Strobing-palettia, sävy Warm Glow. Paletti on ollut mulla käytössä oikeasti koko talven, ehkä olen vähän jumittunut tähän mutta haitanneeko tuo.


Oikein kiva kokoelma, kauniita ja helppokäyttöisiä sävyjä sekä taattua IsaDora-laatua. Toivottavasti ette saaneet yliannostusta mun lärvistä kun kuvia oli näin paljon:D


IsaDoran tuotteet saatu pr-näytteinä

20 thoughts on “IsaDora Cool Matt-kevätkokoelma

  1. :D ei tullut yliannostusta, tosi onnistuneita ja kauniita kuvia :)

    Siis toi luomiväripaletti on ihan huippukeksintö; heti kun näin sen, niin olin, että jes, vihdoin on tajuttu, että se vaalein sävy kuluu ekana loppuun! :D Jos mulla ois mitenkään päin tarvetta nudeille luomivärisävyille, niin oisin kärppänä ostamassa tuota palettia :) Ripsivärin harja puolestaan näytti vähän hassun pienelle, mutta ilmeisesti toimii kuitenkin tehtävässään :)

    1. Ripsiväri on ihan ässä! Myönnän myös vähän ihmetelleeni harjaa, etenkin, kun kaksi edellistä testaamaani IsaDoran ripsiväriä olivat huomattavan suuriharjaisia, mutta pieni harja oli kyllä kätevä. Vähän enemmän taipuisuutta jäin kaipaamaan, mutta tuuheutta tuli kyllä tosi hyvin.

  2. Ihanan keväisiä kuvia, ja kokoelma näyttää kivalta! Loppuun vielä kiitos tosi selkeästä ja hauskasta blogista, olet kiilannut lukulistani kärkeen!

  3. Kylläpä näyttävät kivoilta, ja silmämeikki sopii sinulle todella hyvin! :) Itsekin Kicksissä menneellä viikolla hypistelin etenkin noita huulituotteita ja poskipunia..

  4. IsaDoran kokoelmat on aina tosi kiinnostavia, miinus ehkä super-tropiikin väreissä kylpevät kesäkokoelmat :) Mutta tämäkin jälleen AH! Erityisesti mua jää kiinnostelemaan toi luomiväripaletti, poskipuna ja kulmakynät, joita taidan mennä joku päivä kyttäämään kaupoille :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *