Huonoimpien siirtokuvien titteli on jaettu

…ja se menee arkissa C081 oleville kuville, joilla tärvelin muuten ihanan piCture pOlishin Siren Song -lakan. Olen eräänkin kerran decaleja käyttänyt ja nämä olivat pohjanoteeraus kaikista ikinä testaamistani.
Ensinnäkään kuvat eivät halunneet irrota taustapahvista ja jouduin repimään ne puoliväkisin irti. Itse kuva oli paksu kuin mikäkin, eikä asettunut nätisti kynnelle sitten mitenkään eikä myöskään pysynyt siinä. Oli pakko tehdä homma kahdessa osassa ja lakata nopeasti decalien päälle päällyslakka, sillä kuvat putosivat itsekseen kynneltä. Huhhuh. Ei tarvinnut edes hämmästyä, kun ei-pikakuivattava lakka sulatti kuvat ja käpristi reunoja osasta, se sopi kupletin juoneen täydellisesti. Kun koitin varovasti painella puutikulla irvisteleviä reunoja lakkaan, tikkuun tarttui sulanutta muovimössöä o.O

Ihan järkyttävää schaissea ja viskasin kiireesti arkin toisen puoliskon roskikseen mutta kaivelin sen vielä esille sieltä kuvatakseni sen varoituksena kaikille muille. Kuva postauksen lopussa.
Monet ebaysta tilatut halpisdecalit ovat olleet paljon näitä parempia ja tämä arkki on ensimmäinen selkästi pas….huono jonka sain Chez Delaneylta.

Se decaleista.

Siren Song on yksi pp:n hiljattain julkaisemista Collaboration Shades -kokoelman lakoista, erittäin kaunis minttuinen lakka, jossa on paljon hopeista shimmeriä tai oikeastaan glitteriä joukossa. Lakka oli aika paksua ja hankalaa työstää -kuten kaikki mintunväriset lakat- mutta peitti onneksi kahdella kerroksella ja tasoittui hyvin. Ihan älyttömän nätti! Siksikin siirtokuvafeilaus harmitti koska muutoin olisin pitänyt kynsistä kovasti.

Etusormen kuvasta näkyy hyvin, mitä siirtiksille tapahtui
C081
piCture pOlish Siren Song

Loppukevennyksenä tarjoan teille kuvan maanantai-illan aikaansaannoksestani eli virkattu kori vol 2. Alkaa jo näyttää siltä kuin pitääkin, ehkä vielä opin tämän jutun:)

26 thoughts on “Huonoimpien siirtokuvien titteli on jaettu

  1. Onpa hämmästyttävän kaunis tuo minttulakka :). Tiedän yhden kivan tyypin, joka vois ostaa sen, jos luovut? Se tulis taatusti aika iloiseksi tuosta ;).

    Ja kynnet näyttää kyllä näissä kuvissa nätiltä, eihän niitä kukaan muu niin läheltä katso, kuin sinä itse… Mutta sehän se on tietty se ratkaiseva katse :P.

    Kori on hitsin kiva, tuo ois kiva opetella. Minä neuloin ja virkkasin kovasti vielä parisen vuotta sitten, mutta ne hommat jäi ajanpuutteen takia vähän taka-alalle, kun kummasti kynsien lakkaaminen kiinnosti enemmän. Kunhan nää ruuhkikset helpottaa, niin sit kaivan taas puikot ja koukun naftaliinista :).

    1. Poistin lakat seuraavana päivänä kun ärsytti niin paljon:D

      Mulle käsityöt on aina olleet suuri mysteeri, olin paljon parempi puukäsitöissä kuin rättikässässä mutta ehkä opin vielä tämänkin jutun vanhoilla päivilläni:)

      Siren Song tuskin ihan hevillä muuttaa pois mutta decalit saat vaikka ilmaiseksi? :D

  2. On tosi kauniit kynnet! :)

    Itse oon törmännyt näissä Bluesean decaleissa siihen, että voi olla kaksi samanlaista arkkia, joista toinen on susi. Ei lähde irti sitten millään ja kun lähtee, niin ei tartu kiinni. Toinen vastaava on sitten taas ollut sitä totuttua laatua. Veikkaisin että oot saanut vain maanantaikappaleen. :)

    1. Noita huonosti irtoavia on jokunen osunut kohdalle mutta nämä oli kyllä pohjanoteeraus, eli olen tosiaan saanut maanantaikipaleen. Yleensä nuo on olleet kyllä hyviä!

  3. Lakka on tosi kaunis, ja noi decalitkin olisivat olleet tosi kauniita, jos olisivat toimineet niin kuin pitää.
    Harmi että sulle oli osunut tuollaiset harminkappaleet. :-(
    Hienon korin olet tehnyt – saako joku onnellinen sen joululahjaksi, vai pidätkö ihan itse?

    1. Kiitos, aina ei voi voittaa joten suutuksissani poistin lakat seuraavana päivänä:D
      Tää kori jää vielä itelle mutta kyllä mä uskon, että kun vähän vielä treenailen niin lähipiiri tulee löytämään näitä pukinkontista:)

    1. Lakka on kyllä upea, harmillisesti vaan käy usein niin että kun jossain menee pieleen niin se ihanakaan ei sit enää tunnu niin ihanalta. Toivottavasti saan lakattua tällä uusiksi piakkoin, purkissa könöttävät n. 80 testaamatonta kyllä saattavat olla eri mieltä…. :D

  4. Herkän kaunis :) Harmi, että siirtokuvat oli noin surkeat, urheasti silti taistelit niiden kanssa :D Mä oon niin tylsä kynsiharrastelija, etten koristele oikein mitenkään enää, muuten kuin glitterlakalla ja silläkin minimaalisesti, mä oon tämmöinen, että nautin lakan omasta kauniista sävystä pelkästään ja sitten laitan aksenttikynttä usein, mutta silti lasken itteni kynsiharrastelijaksi, vaikkei edes omaa blogia ole *nolo* Mutta on mulla 200 lakkaa ja vaihdan lakkausta monesti viikossa ja katselen uusia lakkoja hullunkiilto silmissä x)

    1. Ei blogi ole mitenkään välttämätön, valtaosalla harrastajista ei ole ja silti voi tituleerata itseään kynsiharrastajaksi:) Sun kohdalla ainakin kriteerit täyttyy:D

  5. Todella kaunis lakka, nimensä mukaan oikein puoleensä vetävä :D Mulla nyt on tällä hetkellä muutenkin joku juttu mintunvihreisiin lakkoihin. Hamstraisin niitä kyllä, mutta ei sitten tule lakattua kuitenkaan :P

    1. Mullekin näitä tuntuu kertyvän vaikka kovin usein en mintuilla lakkaakaan. En kyllä muista sunkaan kynsillä kovin usein niitä näkyneen:D Mutta on ne ihania:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *