Höntsäilykynnet

Lähdin Bombónin bloggaajailtaan simppeleillä kynsillä, sillä lakkaus jäi edellisenä iltana tosi myöhään ja näin ollen katsoin parhaaksi tehdä turvakynnet. 
Turvakynsille valitsen mieluiten ns. pomminvarman lakan ja tällä kertaa se oli näyttävä OPI Ds Extravagance. Lakka peittää kahdella lähes itsestään levittyvällä kerroksella, kuivuu nopeasti ja kaiken lisäksi hivelee esteettistä silmääni. Laatu on ihan parasta OPIa ja tätähän olen hankkinut varapullonkin kun ensimmäinen on vajunut n. OPI-tekstin puoliväliin. Se, että omistan varmaan viisi lähes samanlaista punaista scattered-hololakkaa on toisarvoista:)
Koska yksivärisillä kynsillä ei vaan voi olla, koristelin lakan hopeisilla siirtokuvilla, jotka olen saanut Adeninasta. Näitä samoja ei ole enää jäljellä, sillä nettikaupassa on loppuunmyynti, mutta iloitsin suuresti kuvien hyvästä laadusta. Olen tapellut monien kökkölaatuisten hopeisten siirtiksien kanssa ja vaihtelu totisesti virkisti. 
Viimeistelin kynnet kirkkailla Swarovskeilla jotka hienosti kestivät rymistelyn Helsingin yössäkin:) 

Teettekö te usein turvakynsiä?
Ja onko muita, joiden on ”pakko” koristella kynnet jotenkin koska muuten ne tuntuvat keskeneräisiltä? 

50 thoughts on “Höntsäilykynnet

  1. On ehdottomasti pakko koristella! Kiireisiin hetkiin on onneks tekstuurit, niiden kanssa samaa ”ongelmaa” ei ole.

    Hopeiset siirtokuvat on kyllä jotenkin paksumpia kuin monet muut! Mistä sitten johtunee?

    1. Joo, tekstuureilla voi olla ilman koristeluja eikä tuu nakufiiliksiä.
      Oon heittänyt tässä talven aikana ihan roskiin useamman arkinpuolikkaan hopeisia siirtiksiä ettei niihin tulis enää tartuttua. Aika monta korkaamatonta arkkia on vielä kansiossa, vähän aina pelottaa käyttää niitä :P

  2. Kauniit kynnet! Harvemmin tulee kyllä ihan vain yksivärisillä kynsillä oltua, ellei lasketa niitä päiviä jolloin kynsillä on vain aluslakka, kyllä edes jonkinlaiset koristelut pitää yleensä väsätä. Mulla hopeisten/kultaisten decalien käyttö on vähentynyt huomattavasti, kun tuntuu että ne kaikki on armottoman hankalia.

    1. Mä en oikein uskalla olla pelkillä aluslakoilla kuin korkeintaan nukkuessa, tuntuu, että heti käy joku äksidentti:P

      Tottahan on niin, että näitä hyvälaatuisia ei nyt sitten ollut arkissa kuin yhteen käyttökertaan:DD Mieluusti olisin toistekin laittanu:D

  3. Täällä sama, yksivärisillä ei voi olla oikein, saati sitten postata niitä blogiin. Ne ovat aina jotenkin keskeneräiset. Mulla on täällä eräänlainen hullu lakkojen kuvausprojekti menossa ja Extravagancen kohdalla tuli kyllä mietittyä että se pitää saada kynsille pian! On se vaan kaunis ja ihana. <3

    1. Mä olen instassa kattonukin että sulta tulee jotain pullokuvia aika lailla:D

      En osaa tehdä sitäkään, että ensin postaisi swatch-kuvat lakasta ja sit myöhemmin saman lakan koristeltuna, suuressa maailmassa tekevät tota aika paljon. Saisi tavallaan yhdellä iskulla kaksi kärpästä. Minkäs sitä itselleen tekee:)

  4. No nämä ovat kyllä tosiaan turvakynnet jos jotkut, mutta se ei ole paha asia :D Tuo DS Extravagance on kyllä juuri sellainen lakka, että se kannattaa valita jos pitää nopeasti ja vaivattomasti saada aikaan kauniit kynnet ♥ Ihanat, kuten aina! -Papu-

    1. Välillä näitäkin – tai itse asiassa yhdet toisetkin on postaamassa mutta näytän ne vähän myöhemmin vaikka:) Aina ei vaan ehdi tai jaksa, tänäänkin piti lakata mutta katinvillat taas:D Huomenna ehkä?

  5. Yksiväriset näyttää jotenkin tylsältä omaan silmään.. :D Aina pitää olla jotain pientä edes! Jotkut glitterlakat tosin ei tarvi koristusta :)

  6. Nam! Ihana lakka <3! Mulla noi koristelut on ihan lasten kengissä ajan vuoksi .. lakkailutkin mitä on , mutta rakastan shoppailla lakkoja .. se ei ole muuttunut ;)!

  7. Tosi juhlavat kynnet! :)

    Yksiväriset kynnet ilman koristeluita tuntuvat kyl tosi keskeneräisiltä :D
    Tässä taannoin kävi niin, että lakkasin pohjat ja en jaksanut enää yömyöhään koristella. Ajattelin tekeväni seuraavana päivänä loppuun sitten. Töissä työkaverit sitten ”kauhistelivat”, että ”Eikö sulla ole mitään koristeluja?!” Niitä on totuttu siis odottamaan :D

    1. :D Mulle on kans työpaikalla tultu sanomaan että ”hei, muistin tässä ohi mennessäni tulla kattomaan millaset kynnet sulla tänään on” :D Kyllä se kivalta tuntuu.

  8. Ihanat kynnet ja ihana Extravagance! Tosi harvoin tulee kyllä koristelemattomilla kynsillä oltua, mutta turvalakkauksia sen sijaan teen turhankin usein. :D Mulla kun ei juurikaan pidempään mene siinä, että teen kynsille helpon ranskiksen tai simppelin skittleten, kuin että lakkaan kynnet yksivärisiksi. Joten samoilla tulilla saa sen turvalakkauksen aikaiseksi, vaikka olisikin kiire. :)

  9. Aivan ihanat kynnet!

    Mulla on muutama lakka joihin luotan kuin vuoreen, niihin turvaudun aina, kun pitäisi olla nopeasti kynnet kunnossa. Ei tulisi mieleenkään alkaa kokeilla jotain uutta tai huonosti kuivuvaa lakkaa.

  10. Joo, aina on pakko saada jotain koristelua kynsille, vaikka lakka itsessään olisi kuinka ihana. Kuten juurikin Extravaganze on. Mutta ihanat koristelut olet sille keksinyt!

  11. Tosi kauniit ja jotenkin ylellisen näköiset kynnet! DS Extravagance on yksi munkin luottolakoista, niin nätti ja helppo:) Musta on välillä virkistävää olla ihan yksivärisillä kynsillä. Joskus myös kun löytyy jokin oikein kaunis lakka, niin ei sitä raaski koristella mitenkään :)

  12. Kun näin noi kuvat olin pitkään o_o <3 o_o Miten mulla ei vieläkään ole Extravagancea?! Tämä täytyy kevään aikana korjata, kunhan ostolakko on ohi! Punaisia scattered holoja ei tosiaan voi olla liikaa, hieman ne kuitenkin eroaa toisistaan. Tosi kauniit kynnet, nuo siirtokuvat täydentää koko homman!

    Mä oon semmonen, että jos mulla on kynsillä joku lemppari ja supernätti lakka, niin en vaan tahdo siihen koristeluita ja jos satun koristelemaan (yleensä jonkun cremen), niin vähempi on parempi, mutta tähän saattaa vaikuttaa pienet kynnet, isompia/pidempiä koristelis mielellään.

    1. Korjaa ihmeessä, nyt tätä lakkaa saanee vielä aika helposti mutta ajan kanssa tilanne varmasti muuttuu. Olen myynyt pois kaikki muut Ds-lakkani mutta tästä en luovu:)

  13. Tyylikästä!
    En muuten omista yhtään DS:ää. Yhden olen ostanut, mutta se meni joululahjaksi.
    Ei tule kyllä yksivärisillä kynsillä oltua, ei osaa. Juuri nyt on kynsillä turvalakkaukset. Tiistai-iltana meni lakkaaminen niin myöhälle iltaan, että piti keksiä lakka, joka käyttäytyy hyvin ja peittää kunnolla. Koristeiden samoin piti olla helppoja. Niinpä lakaksi valikoitui CC:n Angel Kiss ja koristeiksi pieniä hopeisia niittejä. On muuten yllättävän hillittyä meikäläiseltä :D

    1. Mainio joululahja, kyllä kelpaisi:)
      Holot on kyllä kans nopeita noiden tekstuurien lisäksi vaikka ite en oikein koko kynnelle tykkää niitä laittaa. Leimauskäyttöön oon kyllä ostanut useammankin color clubin :)

    2. 74-vuotias äitini kyllä tykkäsi Opulencesta, yhden pullon on jo käyttänyt loppuun :)
      CC:n holot, ainakin tämä Halohues-sarja, ovat kyllä ihan unelmia! Eivät kaljuunnu, peittävät jopa yhdellä kerroksella, eikä pikakuivataja himmennä niitä (otin ihan vertailukuvat kuivatajalla ja ilman). Leimauksessakin toimivat moitteetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *