Hole In The Sky

Emily de Mollyn Hole In The Sky päätyi minulle ikään kuin keittiönoven kautta, toisen lakan matkaseurana. Jos olisin ajatellut vähän tarkemmin, olisin ehkä voinut jättää tämän tilaamatta, sillä lakka on melko samantapainen kuin KBShimmerin Periwinkle In Time. Kun hoksasin yhteneväisyyden, se vesitti myös koristelusuunnitelmani, sillä en viitsinyt leimata tämänkin lakan päälle.

Hole In The Sky ei yksistään ole kovin peittävä, joten laitoin myös sen alle Ginan Minty Lavenderin. Yhdellä HITS-kerroksella en saanut ihan tarpeeksi peittävyyttä enkä kylliksi glittereitä ja toinen tuli tarpeeseen. Etenkin isommat glitterit välttelivät sivellintä ja pidinkin pulloa välillä ylösalaisin tai ravistelin sitä, jolloin sain helpommin kalasteltua niitäkin kynsille.

Leimailun ollessa poissuljettu, laitoin ihan tavalliset kukkadecalit ja niitit kynsille. Peruskivaa settiä:)

Jos sinulla on jompikumpi tässä mainituista lakoista, niin toista tuskin tarvitsee hankkia. Kauniita ovat molemmat, ehkä kuitenkin KBShimmer vie pidemmän korren ollen vähän värikkäämpi ja moniulotteisempi.

Tällä kertaa ei tekstiä irtoa enempää, niinpä toivottelen vain kivaa viikkistä itse kullekin:)

22 thoughts on “Hole In The Sky

  1. Hei. Haluaisin kysyä, että kuvaatko automaattiasetuksilla vai oletko asentanut itse asetukset? Millä arvoilla suosittelet kuvaamaan?

    1. Mä kuvaan pokkarikameralla jossa on jonkin verran manuaalisäätömahdollisuuksia. Säädän valotuksen ja valkotasapainon käsin ja käytän kameran makrokuvaustilaa mutta yleispätevää ohjetta on aika hankala antaa koska kuvia otetaan niin monissa eri olosuhteissa ja kamerat ovat erilaisia. Kynsiä kuvatessa valo ja sen sävy on hyvin keskeisessä asemassa jotta lakkojen värit toistuisivat oikein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *