Haaleita pilkkuja

Yhdistin tähän lakkaukseen kaksi auringon haalistamaa sävyä; Essien tämän vuoden kesäkokoelman Urban Junglen sekä Resort 2014-kokoelman Find Me An Oasiksen. Kuvia käsitellessäni ihmettelin kun iho näytti oudon väriseltä vaikka lakkojen sävyt toistuivat oikein kunnes tajuntaani hitaasti valui, että olen tosiaan hieman päivettynyt. Kynsibloggarin pitäisi paitsi nukkua, myös ottaa aurinkoa hanskat kädessä:D
Essie Urban Jungle

Tykkäsin ihan älyttömästi lakkojen haaleista, murretuista sävyistä. Kumpikin oli ohuella sudilla ja ehdin laittaa ensimmäisen, haastavahkon lakkakerroksen, kun muistin, että minulla on yksi leveä suti jemmassa. Vaihdoin sen Urban Jungleen, joka taatusti pääsee toistekin kynsille. Jos käytössäni olisi ollut alkujaankin leveä suti, se olisi peittänyt kahdella, nyt jouduin laittamaan kolmannen tasoittaakseni ensimmäisen kerroksen raidat.

Nudelakkakokoelmani alkaa olla sangen vaikuttava ja naputtelin ebayn ihmemaasta vielä yhden tulemaan. Essien syyskokoelman Take It Outsiden matkakavereiksi otin kaksi ruskeaa lakkaa: saman kokoelman Partner In Crimen ja kesäkokoelman Fierce, No Fearin. Kun ne saapuvat, on aika laittaa nudet ja ruskeat ruotuun ja luopua vähemmän mieleisistä.

Essie Find Me An Oasis

Find Me An Oasis on täydellinen baby blue ja vaikka se vähän tuppasi raidoittumaan ainakin ohuella sudilla, saavutin kolmella kerroksella kauniin ja tasaisen pinnan. Etukäteen ajattelin, että lakkaan tällä kerran ja sitten kiertoon, mutta enpäs raaskikaan, kyllä FMAO jää ainakin toistaiseksi minulle. Dupejakaan sille ei kokoelmastani löydy.

Kynsien pikakuivahdettua otin muutaman eri kokoisen dotting toolin ja taiteilin eri kokoisia pilkkuja kynsien tyveen. Livenä sävyt erottuivat toisistaan paremmin kuin kuvissa.

Jos pitäisi nimetä yksi koristelutyyli ylitse muiden, niin ääneni voisi hyvinkin mennä pilkutukselle. Monipuolista, helppoa (no, helpohkoa) ja ajatonta, värivaihtoehtoja on yhtä paljon kuin lakkojakin. Minä en ainakaan kyllästy sympaattisiin palleroihin:)

26 thoughts on “Haaleita pilkkuja

  1. Kauniit kynnet! Niin herkkikset. Mua närppii kun en ole saanut aikaiseksi hommattua tuota Urban Junglea, lähinnä kai se hidastaa kun haluaisin sen leveäsutisen version, eikä noita ainakaan täällä pikku kylässä ole myynnissä. Enkä ole itseasiassa varma onko missään :D

    1. Pikkulinnut lauleli, että kesäkokoelmaa ei Suomeen saadakaan eli leveäsutisen saa vain pöllimällä jostain toisesesta lakasta siveltimen:/ Tosi harmi, ettei näitä tule koska kokoelma oli mielestäni kiva ja tilasin vielä yhden lakan nyt sitten ohutsutisena.

  2. Hauskan hempukat. :) Mä olen niin glitterharakka, että kyllästyn pehmokynsiin alta tovin, mutta tästä kirjoituksesta oikein huokuu sun rakkaus tällaiseen pehmeään harmoniaan. Ja pilkut, pakkohan niitä on rakastaa. :)

    Hymyilytti myös tuo hanskat kädessä arskaaminen, mä olen myös ruskettunut käsistä – koska olen unohtanut levittää aurinkorasvaa ranteesta eteenpäin. Rujon näköiset ruskeat sormikkaat! :’D

    1. Joo, se ei ollut mikään unelmalakka mutta vaihdoin omaani nyt leveän siveltimen ja sen kanssa pärjännee paremmin. China Glazen The Giver-kokoelmassa on myös joku tällainen tosi vaaleanhaalea sininen mutta sekin kai vaatii kolme kerrosta peittääkseen.

  3. Tosi kauniit sävyt! Ja pilkkuja <3 Mä oon kans tykästynyt haaleisiin sävyihin, mutta jostain syystä ei ole tullut niitä kovin paljon vielä hankittua. Eiköhän asia pian korjaannu ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *