Grillikauden avaus

Varoitus: tämä postaus sisältää varvaskuvan (postauksen lopussa)

Otsikko ei sinänsä liity kynsiin millään tavoin, tänään vaan sattuu olemaan se päivä:)

Huvittava ns. sattuma kävi siihen ja lakkailuun liittyen ja kertoo siitä, että multitaskingissa on riskinsä. Olin lakannut kynnet ja ajattelin kuvata ne ennen kuin alan viritellä grilliä ja ruokia mutta tietenkin juuri silloin aurinko linnoittautui massiivisen kokoisen pilvenretaleen taakse. Tulin sisälle ja aloin laitella ruokia valmiiksi kun sitten yhtäkkiä huomasin, että HEI, nythän siellä paistaa. Mielestäni pesin kädet, tai ainakaan niissä ei näkynyt mitään mutta kesken kuvaushommieni huomasin, että peukalonkynnen alus on täynnä Aurajuustoa:D

Hieman hupaisaa oli sekin, että juuri kun olin nostanut Infra Redin pöydälle odottamaan lakkausta, luin tapani mukaan blogeja ja huomasin Tiken lakanneen tällä samalla lakalla:)

Levitin Infra Rediä kaksi kerrosta, tämän levittyvyys oli ihan hyvä ainakin Aqua Basen päälle. Lakka kuivui nopeasti ja on ehdottomasti kaunein mielestäni näistä Hologlam-kokoelman lakoista. Minulla on kolme muutakin odottamassa aurinkoisia päiviä, yhtä tosin käytin jo leimailuun jossa nämä toimivat mainiosti.

Jaarittelut sikseen ja kuvia.
Niitä onkin koko rahan edestä ja pari vielä kaupan päälle, innostuin jotenkin.

Pikkurillissä näkyvä painauma on todellakin painauma, muisto geelilakkauskokeilusta ja niiden poistamisen vaikeudesta.
Jouduin turvautumaan viilaan ja tuli viilattua ihan olan takaa.
 Tätä nyt sitten kasvatellaan pois ja tässä lakkauksessa se tuli harmillisesti näkyviin.

Varjossa

China Glaze – Infra Red

Tykkään lakasta kovasti, väri on aivan ihana ja näyttävä.
Etenkin, kun kynteni ovat venähtäneet (vähän tarpeettomankin) pitkiksi ja odottavat lyhentämistä niin tällainen lakka näyttää kyllä hyvältä.
Vertailun vuoksi: en ole läheskään yhtä innoissani tänään saapuneesta Color Clubin Eternal Beautysta, jossa holoefektiä riittää vaikka muille jakaa. Katsotaan, muuttuuko mielipide kun ehdin lakkaamaan sillä mutta tikulla ainakin ensireaktio oli lähinnä ”hmm….vai niin, tämmönen”

Alussa uhkailin teitä varvaskuvalla ja se tulee nyt tässä. Klikaamalla suuremmaksi;)

Varpuleissa Kiko Sugar Mat 642. Ihana! Möykky yhdessä kynnessä on strassi:D

Nyt niihin grillauspuuhiin, kivat pyhät kaikille!

26 thoughts on “Grillikauden avaus

  1. Kyllä ne vaan nuo holot on kauniita. Nyt tekee itsenikin mieli lakata hololla, kun on kesä tulossa ja aurinko paistaa. Paitsi että huomiselle luvattiin sadetta :/ Hirveä dilemma taas, kun on niin paljon ajatuksia muhimassa, lakkausajatuksia siis: Lakkaushaaste, holot, leimaukset, ja kohtaloa uhmaten jopa vesimarmorointi. Jälkimmäinen ilmeisesti kaatunee siihen, että olen hukannut teippini. Joka taas laittaa ajattelemaan, että eihän siinä nyt NIIN paljon sotke, mutta sitten järki tulee väliin ja sanoo, että kyllä vain sotkee.

    Eternal Beauty on kyllä kaunis, mutta jos ei pidä lineaarisista, niin eihän se sitten ole. Vielä voimakkaampi efekti on mielestäni noissa kahdessa muussa saman sarjan holossa, jotka minulla on.

    Ai niin, minä avasin grillikauden Vappuaattona.

    1. Täälläkin on sateinen päivä tänään, onneksi tuli eilen grillailtua.

      En kyllä ihan äkkiä lähtisi vesimarmoroimaan ilman teippisuojausta, se sotku on sen verran massiininen mikä siitä tulee:) Mulla pikkuisen houkuttelisi kokeilla noilla holoilla marmorointia, en sit tiedä toimisiko ne siinä.

    2. Tänne luvattiin tälle päivälle sadekuuroja, mutta ihan koko päivän satoi taukoamatta. Se oli varmaan sellainen vähän pidempi kuuro…

      Holomarmorointi… Älä yllytä :D Mulla on nyt jokin pakkomielle marmorointiin, ollut jo muutaman päivän, mutta se teippi… ”Erikoisin” kokeiluni oli Flormarin duochromeilla, ja ne toimivat hyvin. Haha, piti tässä kirjoituksen lomassa kokeilla. Layla, Nufu, Nubar ja CC eivät toimi, tai minä en ainakaan saanut toimimaan :D

  2. Nätti lakka ja lakkaus.

    Minullekkin on monasti käynyt niin, että on itselleen suunnitellut lakkauksen ja blogien postauksia lukiessa huomaakin, että jollain muullakin on ollut samanmoiset aatokset.

  3. Nätti lakka ja lakkaus.

    Minullekkin on monasti käynyt niin, että on itselleen suunnitellut lakkauksen ja blogien postauksia lukiessa huomaakin, että jollain muullakin on ollut samanmoiset aatokset.

    1. Kiitos:) Ei ollut mullakaan eka kerta kun tuli käytettyä samaa lakkaa millä joku on just lakannut. Silloin se on vielä aika todennäköistä, kun kaikki saa samaan aikaan jonkun uutuuskokoelman käsiinsä mutta tästä nyt on sentään jo aikaa kun tämänkin hankin:)

  4. Otsikosta säikähdin, että oot grillannut kynsiä :D Meillä olis avattu kans grillikausi tänään, mutta joku unohti ostaa kaasua etsiessään marketeista essien uutukaisia. Eikä niitä edes löytynyt. Mutta onneks meillä on suklaafondueta ja viiniä, voi hukuttaa tämänkin ”tunnetilan” niihin ;)

    Niin, ja hyvin kauniit kynnet, sekä sormissa että varpaissa :)

    1. Huuh, en sentään:D Ihan vaan makkaraa, kanaa, tomskuja ja niitä Aurajuustotäytteisiä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä.
      Tää oli eka grillaus tälle kesälle eikä mennyt ihan putkeen, oli suuria vaikeuksia saada sopiva lämpötila grilliin:P Viini oli sentään hyvää, sillä korjaa paljon:DD

  5. Ei näkyny Aurat ;)

    Hololakat tuntuu itselle vieraalta, mutta tää ei ois yhtään liian holo mun makuun!

    ps.söpöt varpulit ja niissäkin oikein mukavan näköinen lakka
    pps.miksi alan kääntymään pinkki-osastolle!? Mähän vierastan sitä väriä ehkä enemmänkun Aura-juustoa!

    1. Ei näkyny kun kiireesti putsasin kynnenalusen ja katoin, ettei kuvissa vaan näy mitään:D

      Mua kiehtoo tietyt pinkit kovasti mutta sävyn pitää olla kylmä. Nyt arveluttaa, miten käy esim. If You Moust You Moustin kanssa sillä se saattaa näyttää mun kynsillä pinkiltä porsaalta vaikka olen nähnyt tosi nättejä lakkauksia tehdyn sillä.

      Ps. Aurajuusto om nom <3

  6. Ihanat kynnet sait aikaseksi tuosta Infra Redistä! Multa kun puuttuu tuo Aqua base vielä niin nää Chinan holot kuoriutuu kynsiltä heti seuraavan päivänä, joten mulla jäi koristelut sitten kuitenkin tekemättä kun lakka ei ollu enää koristelukunnossa. :D

    1. Mä en jotenkin ajatellut ollenkaan, että aluslakka vaikuttaa myös kestoon:o LOL oli kynsillä pari päivää ja siihen tuli ihan pieni lohkeama, olin positiivisesti yllättynyt:)

  7. Ahhah mä nauran tuolle huolellisesti asetellulle yksinäiselle varvasstrassille :DD liikuttava! Infra Red on kyllä tosi hieno, ainoa siitä kokoelmasta jonka olisin halunnut. Onneks oon hamstrannut holoja ihan riittävästi jo yhden kesän tarpeisiin…

    1. Kieltämättä se on kuvassa aavistuksen koomisehko mutta livenä ei näytä noin kummalliselta:DD
      Mul on kans nyt ehdottomasti holokiintiö täynnä, jo siitäkin syystä, ettei niille varatulla paikalla Helmerissä ole enää yhtään tilaa…

    1. Voi että, kiitos:) Mulla on aina ollut vähän kompeksi noista käsistäni kun ne on niin suuret ja jotenkin epänaiselliset, tosin mun kokoisessa ihmisessä mikään ei kovin pientä voi ollakaan:D Mutta kuitenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *