Give Me Space

OPI julkaisi jäätävän kokoisen, yhteensä 18 lakkaa käsittävän Starlight-kokoelman, joista minulle riitti kaksi lakkaa. Olen sitä mieltä, että 18 lakkaa on aivan liikaa ja ehdoton maksimi yksittäisen kokoelman lakkamääräksi olisi 12. Ideaalina pidän 6-9 lakkaa ja tästäkin kokoelmasta olisi voinut surutta pudottaa useita, jo niin nähtyjä sävyjä pois.

Onneksi kokoelma tarjosi myös jotain uutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toinen hankkimistani lakoista on Give Me Space. Koitin etsiä netistä vertailukuvia esim. Zoya Dreamiin, tuloksetta, mutta onhan tässä paljon samaa. Tai näin muistelen, koska en enää Dreamia omista.

Erittäin kaunis, kahdella reilulla kerroksella peittävä sininen kaunokainen ansaitsi jäädä mahdollisimman paljon esille ja niinpä vain leimasin ohutta kukkakuviota HéHé -laatasta 063. Hopeinen leimauslakka on tuttu China Glazen Check Out The Silver Fox.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olisin jostain syystä halunnut tehdä jotkut tosi talviset kynnet mutta nyt on vielä liian aikaista. Ehdin saada lumihiutalejutuista ihan tarpeekseni taas tulevina kuukausina, niin kynsillä kuin ulkonakin. Lakassa tosiaan on jotain arktista mutta voinhan käyttää tätä sitten uudelleen, kun oikeasti on talvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lakkaus herätti ihastusta niin optikkoliikkeessä kuin vaatekaupan kassallakin. Kyllä se vaan mukavalta aina tuntuu:)

30 thoughts on “Give Me Space

  1. Tosi kaunis sininen. Tämä oli myös yks mun suosikkini tästä ihan hurjan kokoisesta kokoelmasta. Ihan liian suuri kokoelma mun mielestä myös. Komppaan rättiputiikin ja rillikaupan mimmejä, kaunista :)

  2. Mulle tuli tuosta lakasta näiden kuvien perusteella mieleen OPIn DS Fantasy. Tiedä sitten onko oikeasti sille dupe. Olettaisin, että en tätä tarvitse koska mulla se Fantasy jo löytyy. :)

  3. Ihan järjettömän kokoinen kokoelmahan tuo on. Mun kapasiteettiin niin iso, etten ole korvaani lotkauttanut koko kokoelmalle. Mutta nyt kun sä esittelit tämän tällä tavalla yksinään niin herramuje miten kaunis lakka. Eikä mulla edes ole sitä Zoyan Dreamia, ja rakastan sinistä! Ehkä pakko, joo on!

    1. Tämä erottuu minustakin mukavasti suuresta joukosta. Ja jos miettii, niin OPI tekee loppujen lopuksi tosi vähän sinisiä lakkoja joten siksikin tämä on aika must-hankinta:)

  4. Mulla on kyllä heikko kohta näiden sinisten hitulalakkojen kohdalla. Mä muistan, kun näin ensimmäisen kerran Zoyan Dreamin ja se oli heti rakkautta. Myöhemmin olen haalinut ainakin kaksi muuta tällaista lakkaa. Zoya Dreamissä taitaa olla vähän isommat hitulat kuin tässä. Mutta upeat koristelut. Eivät yhtään peitä tuota lakkaa. Tällaisissa lakoissa on jotenkin syvyyttä. <3

    1. Mullakin on heikko kohta kauniiden sinisten kohdalla, siksi noita PP:n sinisiä onkin kertynyt miltei kaikki saatavilla olevat sävyt…olkoonkin, että osa on aika lähellä toisiaan. Dreamissa tosiaan saattaa olla isompaa hitulaa kuin tässä. Mulla on sille dupe, LA Girlin enmuistanimeä-lakka jossa oli inasen parempi peittävyys ja siksi myin Dreamin pois.

  5. Pitääpä tarkistaa onko mulla vielä Dream ja verrata tähän. Olen näemmä saavuttanut pisteen jossa en enää muista omistamiani lakkoja :P En oo edelleenkään ihan varma onko tämä sävy mun mukavuusalueella vai ei, mutta ainakin pullossa ja sun kynsillä Give Me Space on häkellyttävän kaunis ja siksihän se oli pakko itsellekin saada. Ja joo, 18 lakkaa on ihan älyttömästi liikaa!

  6. Mielettömän kaunis! Pyörittelin tätä Cesarsilla silloin, ja näytti kyllä niin kivalle, että ehdottomasti tarvisin tällasen. Sitten tarviin enää sen Ce-less-tialin :D

  7. 18 tosi tosi paljon, musta jopa 12 paljon, mietin, että voisko selvitä jopa kahdeksalla? :D Onkohan toi juoni saada kaiken keräävät kynsilakkahullut ostamaan aina vaan lisää ja lisää? ;) Mutta kyllä noilla määrillä on jo pakko rajoittaa.

    Ihanat kynnet!

    1. Tässä voi hyvinkin olla salaliitto takana. Tuntuu, että mitä isompi kokoelma, sitä vähemmän siellä on ostettavaa mutta monethan ostaa suoraan ja miettimättä koko setin, oli siinä sitten 9 tai 18 lakkaa.

  8. Eiks OPI julkaissut vuosi (tai kaks?) sitten ihan vastaavanlaisen megakokoelman, mutta se ei vaan vaikuttanut siltä, koska Liquid Sandit myytiin vähän niin kuin erikseen? Kokoelman koko oli käytännössä kuitenkin 12+6.

    (Joo, googlasin. Mariah Carey Holiday 2013 oli kans 18 lakkaa)

    No mut joo. Tää lakka on kyllä toooooooooooooosi nätti ja leimausten kanssa aivan ihana ♥

    1. Kas, mulla on jotenkin mennyt ohi että sekin kokoelma oli noin iso. Tai siis en tajunnut, että Liquid Sandit oli osa sitä. Taisin silloinkin hankkia pari lakkaa:D

  9. Onpa tosiaan nätti lakka ja lakkaus. Mä olen ihan pudonnut kärryiltä, mikä on kynsiscenessä uutta, en ole raksahuuruissani jaksanut ollenkaan seurata uusia kokoelmia, mutta onneksi sun ja Emman blogeista voi tarkistaa, mitä ehdottomasti tarvii hankkia. Ja tämä lakka on kyllä yksi semmoinen, kiitos.

  10. Oi miten kaunis sininen sävy tässä lakassa! Uusi OPIn kokoelma tietää varmaan taas rahanmenoa – en ole vielä edes uskaltanut googletella kokoelman lakkoja koska tiedän että silloin lähtee mopo käsistä :D. Ihanat leimaukset jälleen, tuo Check out the Silver Fox on tosiaankin aivan huikea leimauslakka :).

    1. ”Onneksi” tässä kokoelmassa oli monta aika ….kummallista lakkaa joista läheskään kaikki ei innostu. Ja osa on aika tuttuja jo aiemmista kokoelmista:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *