For Baroque

Olin ajatellut, että lakkaan vaan nopsaan jollain kivalla lakalla mutta mopo lähti keulimaan ja innostuin oikein liukuvärjäämään ja askartelemaan.

Yllätyin myös toisella tavalla: nämä ovat ehkäpä ensimmäiset kynnet ikinä, jotka ovat pieleen mentyään muuttuneetkin alkuperäistä ideaa hienommiksi.

Kamera ei sitä juuri suostunut taltioimaan mutta päällyslakka levitti väriä tarroista ja (kokeiltuani ensin yhteen kynteen) totesin, että wau, tästähän tulee hauskaa jälkeä. Tarrojen ”kultaus” levisi kynnelle vähän samaan tapaan, kuin vesi jättää valumajälkiä vanhoihin rakennuksiin tai kiviin. Pinta on patinoituneen ja aikaa nähneen näköinen hyvällä tavalla.

Minulle tulee mieleen jokin venäläinen palatsi tai kirkko ja tykkään näistä kynsistä tosi paljon :)

Tarrat ovat askartelukaupoista saatavaa ääriviivatarraa jota pienellä vaivannäöllä pystyy soveltamaan kynsikäyttöön. Tarvitaan näppärät sormet, parit pinsetit ja pienet, terävät pihdit tai sakset. Kannattaa tosin huomioida, että värit saattavat levähtää, en ole kokeillut muiden kynsilakkojen kanssa.

Liukuvärjäyksessä China Glaze For Audrey ja Essie Blanc, tarrat (alin kuva) Sinooperista.

Meni vähän turhan myöhäiseksi enkä malttanut jättää postausta kirjoittamatta mutta olkoon tämä poikkeuksellisen lyhyt, pyykitkin pitää hakea vielä kuivausrummusta joten nyt hyvää yötä kaikille:)

32 thoughts on “For Baroque

  1. Tyylikästä!

    Pakko kommentoida tässä samalla että näin tavallaan susta unta viime yönä :o Unessa katselin digiboksin ohjelmaoppaasta tulevia tv-ohjelmia, ja bongasin jostain myöhäisillasta uusinnan vähän Ylen Blogistaniaa muistuttavasta ohjelmasta, jossa oli esittelyvuorossa juuri Better Nail Day :)

  2. Tosi juhlalliset! Tykkään kovasti! Kiva kuulla, että muutkin kuin kynsitarrat toimii. Tosin itse kun en tykkää edes kynsitarroista, niin luultavasti mulla menis hermo tuollaistenkin kanssa :D

  3. Voi ihastuin näihin kyllä ihan täysin! Niin kauniit yhteensopivat värit, hieno liukuvärjäys ja nuo tarrat! <3 …Eli 3 päivää siis pysyivät sulla repsottamatta? Pitääkin varmaan käväistä Sinooperissa tutkimassa jos löytyisi mullekin tuollaisia :p Olivatko muuten minkä hintaisia? :)

    1. Kiitos kaunis:) Mulla oli kyllä reippaasti päällyslakkaa mutta hyvin kesti kolme päivää, välissä en enää lisännyt lakkakerroksia.
      Nämä tarrat oli jossain tarjouksessa kaksi arkkia eurolla ei melkein ilmaisia, ilmeisesti normaalihinta on 1,40€, ainakin siinä vieressä oli sen hintaisia tarroja. Eipä ole paha sekään kun yhdestä arkista riittää useampiin kynsiin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *