Essence Break Throught

Break Throught on mahdottoman kaunis lakka jonka konsistenssia on toisaalla ylistetty mutta tämä en ole ensimmäinen kerta, kun minulla on vaikeuksia joihin muut eivät ole törmänneet. Jouduin levittämään kolme kerrosta tasaisen pinnan saavuttamiseksi ja ehkä juuri siitä syystä lakkapintaan ilmestyi muutama kupla. Pikakuivattaja onneksi tasoitti ne mutta liekö kuun asento ollut virheellinen tai huoneessa muutoin epäsuotuisa fengshui, kun onnistuin valikoimaan kuplivan päällyslakan viimeistelemään lakkausta. Kyseessä oli joku pahuksen W’n’W Top Coat joka kyllä ottaa lentoa välittömästi. Piti oikein tuhoja tarkastellessani syynätä pulloa läpi että onko se varmasti päällyslakkaa. Kyllä. Pinnasta jäi kaiken lisäksi omituinen tarttuva ja tahmea. Yritin paikkailla pintaa Rimmelin päällyslakalla joka sekin jätti ilm. Wettiksestä johtuen poikkeuksellisesti siveltimen jälkiä näkyviin.
Huoh. Tällaiset näistä nyt tuli. Livenä näyttää ihan ok-kynsiltä etenkin vähän loitommalta tarkasteltuna mutta jonkinlainen ärtymys jäi päälle ja luulenpa, että vaihdan lakat aika pian. 
Essencen kaunis shimmer ei muuten kynsille asti siirtynyt ja muutoinkin lakka on hieman tummempi kuin pullossa. 
Tämän lakan alkuperä on aika hauska. Ihastuin näet väriin nähtyäni sen Belegwenin blogissa ja niinpä klikkailin pullon ostoskoriin Beautycosmeticsin tilausta tehdessäni. Olin kuitenkin jo aiemmin sopinut erään bloggaajaneitosen kanssa, että hän ystävällisesti tuo matkaltaan minulle ”jotain kivoja” lakkoja enkä tiennyt, mitä on tulossa ennen kuin kävin pussukan noutamassa. Nappivalinta siis:) 
Ellei itsekriittisyys olisi toinen nimeni ja työvaiheiden kanssa ollut ongelmia, ei näissä mitään huomauttamista olisikaan. Olen oppinut tässä matkan varrella, että jos kynsien työstäminen on jotenkin hankalaa, lopussa ei seisokaan kiitos ja kynsistä ei välttämättä tykkää lainkaan vaikka niistä tulisi lopulta ihan kivat. 
Enkä ole ainoa. Tiedän, että tätäkin postausta lukee ainakin muutama samoin ajatteleva;)

10 thoughts on “Essence Break Throught

    1. Kyl ne tulee. Ne saattaa olla jo пратка в чували изпращане в чужбина tai jopa Получаване на Изх.пратка в Межд.разменна станция!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *