En se minä ollut

…joka vannoi pari kuukautta sitten, että ei IKINÄ tilaa mitään Über Chicilta.
Koska syntien tunnustaminen (julkisesti) on puhdistavaa, halusin suorittaa katumusharjoituksia tämän postauksen verran.

Muistatte ehkä myös internetin pienimmän hiekkarannan? Se on jälleen kaivettu esiin, pölyt pyyhitty ja mitäpä olisi kesä ilman hiekkaa bikineissä ja lakkapullojen kierteissä. Kyse on kuvauslaatikostani, joka sisältää hienoa hiekkaa (kylpyhiekkaa, jota olen lainannut meidän gerbiileiltä), simpukoita, kiviä ja muita rantajuttuja ja sen on tarkoitus toimia somisteena ja tuoda kesäfiilistä blogiin.

uc_4
Ensimmäisen ÜC-kokemuksen olisi luullut jättäneen jälkeensä niin syvät traumat, että niistä ei ihan vähällä eheydy. Annoin lakkasiskoille kirjallisen lupauksen kieritellä minut tervassa ja höyhenissä jos tilaus menisi jotenkin reisille, olihan ihan itse suorastaan kerjännyt vaikeuksia asioimalla uudelleen ko. tahon kanssa. Juuri julkaistu kolmossetti oli vaan NIIN kiva että oli pakko ottaa kolmen laatan kokoinen riski.

No miten meni, noin omasta mielestä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tosi hyvin! Tilasin laatat 19.5. ja ne oli postitettu seuraavana päivänä. Posti- ja käsittelykuluineen ($11) setin hinnaksi tuli $36 eli ~32,80€.

Laatat laskeutuivat Suomen kamaralle 25.5. ja toki ne toimitettiin suoraan tullin hellään huomaan.
26.5. sain sähköisen tullausilmoituksen ja pulitin vielä n. 8,20€ alveja tilauksesta. Paketin päälle siis merkitään tilauksen todellinen arvo, oli settejä sitten yksi tai kymmenen. Eli jos tilaatte kimpassa, niin tämä kannattaa ottaa huomioon. En tosin tiedä, uskaltaako kukana tilata tuolta kimpassa. Minä en ainakaan suosittele.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Laatat kopsahtivat postilaatikkooni tullausilmoituksen tekemistä seuraavana päivänä eli kaikkine käänteineen aikaa tilaushetkestä saapumiseen meni vain reilu viikko. Laatat oli pakattu ihan hyvin pahvilaatikkoon, mitään kuplamuovia tai vastaavaa sieltä ei löytynyt mutta reilun kokoinen laatikko ja voimapaperi sisällä toivat lähetyksen ehjänä perille.

Euroja tililtä oli huvennut pauttiarallaa 41 kappaletta mikä on aika paljon minun mielestäni. En nyt laita tähän sitä ilmaisua, jota saatoin jossain toisaalla käyttää… ”maksoi ihan v……!”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mutta onhan nämä mahdottoman hienoja. Kaikista nousi jopa ihan ohuet kuviot mukavasti. Jokaisessa laatassa on uniikkeja ja kauniita kuvioita eikä ensimmäisen setin kaltaisia laatuongelmia ole nähtävissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Summa summarum: 41 eurolla ei saa kovin montaa kivaa kynsilakkaa, mutta kivat leimauslaatat ovat ikuisia. Minulla ei ole oikeastaan mitään himotuksen kohteita tällä hetkellä lakkapuolella, joten päätin törsätä pennoseni peltilevyihin.
Ensin ajattelin, että en ollenkaan postaa näistä mutta halusin nyt vähän selitellä valintojani sen sijaan, että olisin vain muina naisina muiluttanut laatat käyttöön.

Jos nyt jotain saisi toivoa, niin olisi hienoa saada ostaa näitä yksittäin. Ja olisi kivaa, jos laatat eivät maksaisi ******* ja jos niitä saisi vaikka esim. Suomesta. Ennustan merkille voimakasta nostetta lähitulevaisuudessa.

Montakos Ave Mariaa tulee?

30 thoughts on “En se minä ollut

  1. Mä en nyt ihan vielä lämpene Über Chicin laatoille (kun ehdin niin hyvin kylmetä niille teidän aiempien huonojen kokemusten myötä). Vaikka onhan noissa toki ihan kivoja kuvioita, en voi kieltää… Mun suuremman mielenkiinnon kuitenkin nyt herättää tuo sun minihiekkaranta, joka on mahtava keksintö. Täytyy häpeäkseni myöntää etten oo huomannut, jos sellainen on ollut joskus aiemminkin, mutta tosi kiva idis!! :)

    1. Sain aikamoisen ryöpytyksen kun tilasin nää mutta sentään kaikki meni ihan hyvin:D
      Mulla oli viime kesänä tuo rantsu osassa blogikuvia ja siitä kyseltiin silloin aika paljon…muistelin vielä, että olisin jossain postauksessa sitä vilauttanut tarkemmin mutta en löytänyt ainakaan.

  2. Hyvä, että postasit, oon nimittäin miettinyt, että noi laatat on tosi kivoja, mutten uskalla tilata aiemman kimppatilausjutun takia. Nyt voisin harkita tilaamista… :)

  3. noi on kyllä kivoja! Taidan kuitenkin opetella leimaamaan ensin kunnolla ennen kuin panostan noin isolla summalla rahaa… jospa toi sun toive toteutuisi ois mahtavaa, ehkä jos teet kaikki katumusharjoitukset kiltisti ;)

  4. Leimauslaatat on kyllä mahtavia! Nämä on aika hintavia tosin. Uudet ihanat kuvat aina houkuttelee kyllä kokeilemaan, että minkäs sille voi! Mä yritän käyttää vähän enemmän niitä laattoja, joita mulla jo on ja sitten vasta ostaa uusia. =P Olen siis köyhä ;)

    1. Oikeasti noita laattoja ei tarvisi ihan niin hullua määrää kuin mullekin on kertynyt mutta niissä on vähän semmoinen heikko kohta mulla:P Toisaalta en juuri muuta koristelusälää osta joten ehkä sallin sen itselleni. Onneksi laattoja voi vielä ostella kirppiksiltäkin:)

  5. Onhan ne kyllä hienoja, mutta musta toi hinta on niin suolainen, että en kyllä saisi itselleni perusteltua noiden hankintaa. Siis mikäli haluaisin edes ottaa riskin kyseisen paikan kanssa, mitä en oikeastaan halua tehdä :D

    1. Mä luulen, että jos jatkossa tulee kivoja kokoelmia niin SAATAN ehkä tilata jos ns. persaus kestää sillä hetkellä. Toivottavasti ei tule.

  6. Haha, vannomatta paras! :D
    Laatat on kyllä kauniita, mutta menee yli meikäläisen budjetin, joten mun osalta ne saa luvan jäädä sinne kauppaan. :) Mutta innolla tietty odotan sun luomuksia näistä laatoista. :)

    1. Voi kun näitä saisi Suomesta….joku 10€ per laatta voisin vielä tosi kivasta maksaakin. Pitäisköhän vinkata jollekin jälleenmyyjälle….

  7. Wow! En kyllä olis uskonut että sä uudestaan sieltä tilaat :D ja vaikka maksoi mitä maksoi niin on ne kyllä vaan NIIN kivoja! Pitäisköhän sitä ehkä itsekin :)

    1. Mä toivoisin, että näitä saataisiin jälleenmyyjille muuallekin, ettei tilaaminen olisi pelkästään kaupan oman logistiikan varassa. Toivottavasti :)

  8. Hei!

    Teinpä tilauksen Messy Mansionille enkä tietenkään älynnyt huomioida tuota tullirajaa ja nyt olen itsekin ensimmäistä kertaa elämässäni sähköisen tullausilmoituksen tekemisen edessä. Vaikka tullin sivuilla suhteellisen hyvät ohjeet löytyykin niin silti mietityttää pari asiaa ja koska pikaisen googlailun jälkeen päädyin tänne sun blogiin toivoisin saavani sinulta (tässä asiassa kokeneemmalta) neuvoa. Eli mitähän tavaranimikettä pitäisi käyttää leimailutarvikkeille ja mistä niiden valmistusmaankaan muka tietää? Vai pitäisikö vain soittaa tulliin ja kysyä tarkempia tietoja sieltä? Kiitos mahdollisista neuvoista jo etukäteen ja mahtavasta blogista tietenkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *