Elke

Zoya Elke on yksi messuilta ostamistani lakoista. Googletellessani ihmettelin, miksi lakka ei näyttänyt yhdessäkään kuvassa samalta kuin livenä mutta päästyäni itse kuvaamaan sitä, ymmärsin syyn.
Sitä on kerrassaan mahdoton taltioida oikean sävyisenä. 
Nytkin, kun kirjoitan postausta eri koneella kuin käsittelin kuvat, manaan lakan väriä sillä kuvat näyttävät tässä aivan erilaiselta, lakka ei ole riittävän punainen vaan jotenkin hailakka. 
Elke ei ole aivan puhdas punainen vaan taittaa hieman koralliin ja siinä on runsaasti kullanväristä shimmeriä, joka näkyy kynsilläkin kivasti. 
Lakka oli kovin ohutta ja levitin sitä kieli keskellä suuta varoen kynsinauhoja, koska kuten tiedämme, monet punaiset ovat ikäviä poistaa sinne jouduttuaan. Jonkin verran sain tehdä loppusiivousta mutta ohuudestaan huolimatta Elke peitti kahdella kerroksella ja levittyi hyvin. 
Lakkasin juuri ennen nukkumaanmenoa enkä malttanut jättää koristelua seuraavaan päivään, niinpä lätkin päälle decalit ja töpöttelin hieman kullanväristä glitteriä (Saffron 08). Kiitin mielessäni pikakuivattajan keksijää, sillä menin käytännössä märillä kynsillä nukkumaan mutta aamulla ihmeekseni en löytänyt lakanankuvia. 

Zoya Elke

Tällä kertaa ei muuta, näillä elkeillä kivaa viikonloppua kaikille:)

10 thoughts on “Elke

  1. Hassu kuinka tuo lakka näyttää jo pullossa tosi ohuelta :D kauniit kynnet silti, lahjoitin juuri omat vastaavat kuvani Emmalle kun en raivokkaasta sovittelusta huolimatta saanut niitä omille kynsilleni sopimaan..

  2. Tosi kauniit kynnet :) Mä käytin kans alkuviikosta noita siirtokuvia, ja oli todella haastavia mun kynsimallille :D Tykkään, miten laitoit sinne keskelle glitteriä!

    1. Kiitos:) Oon käyttänyt noita varmaan kolmessa lakkauksessa ja nyt ne viimein loppui:D Niitä on kyllä vähän hankala laittaa, ellei mahdoton, ainakin pyöreämmille tai stilettikynsille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *