Cocktail-fail

Näitä kynsiä tein pitkään ja hartaasti erinäisistä vaikeuksista johtuen ja todellakin olin vähällä luovuttaa puolimatkassa ja siirtyä krouviin.

Pohjalle lakkasin Essien Cocktail Blingin, joka on kyyhkynharmaa, hieman lilaan taittava lakka. Ohuesta siveltimestä huolimatta oli ihan ok-lakattava ja laitoin vain kaksi kerrosta tarkoituksena teippailla päälle. Muutoin kolmas olisi ollut tarpeen… ja tätä manasinkin hetken kuluttua, sillä optimisti minussa kuvitteli teippailevansa kaikki kynnet samalla tavoin realistin jouduttua toteamaan parin kynnen jälkeen, että nyt riittää. Niinpä teippailut ovat vain nimettömissä ja peukaloissa.

Käytin jälleen ralliteipiksi nimeämääni oivallista, pikkuautojen koristeluun tarkoitettua teippiä. Suurimmat haasteet kohtasin teippien asettelussa ja siinä alkoi käämi kärytä kun näpit ja pinsetit eivät tahtoneet totella. Kuviot eivät olekaan ihan samanlaiset molemmissa käsissä mutta saatettuani urakan loppuun, olin liian uupunut välittääkseni siitä.

Teippien päälle laitoin Zoya Sunshinen, joka tykkäsi valua kynsinauhoille, koska se oli pakko lakata ihan ihoon kiinni, että lakka peittäisi kynnen kokonaan. Olipa muuten ikävä poistettava sieltä. Ajattelin myös selviäväni peittävän lakan ansiosta yhdellä kerroksella mutta siinähän kävi niin, että lakkasin varsin paksun kerroksen joka kuivui hyvin hitaasti -> ruttasin Sunshinen parista kohtaa. Teippikynsiin laitoin vielä neliön muotoiset niitit jotka olivat ärsyttävän epäsymmetriset ja tulevat varmasti valumaan viemäriin ensimmäisessä hiustenpesussa.

6/10 kynttä saivat ylleen leimat Pueenin laatasta 49 China Glazen Devotionilla, joka hieman lilahtavan värinsä puolesta sopi loistavasti Essien pariksi ja leimasi hyvin. Käytännössä lakka ei juuri hopeisesta eroa. Minulla on muutama muukin Romantique-kokoelman lakka ja kaikki leimaavat paremmin kuin minä.

Olisin tykännyt kynsistä tosi paljon ellei tekovaiheessa olisi ollut niin paljon vastusta ja lopputulos sen mukainen, vähän suttuinen. Julkaisen nämä jo senkin vuoksi, että näkisitte, ettei feilaamiseni ole urbaanilegenda vaan sitä tapahtuu oikeasti;)

Oho, vähän enemmän olisi saanut viilata keskisormen paikkaa….

Essie Cocktail Bling, Zoya Sunshine, China GLaze Devotion

Mietin, kehtaanko linkittää tänne kynsiä, joista otin mallia mutta toiset vaan ovat taitavampia, eihän sille mitään voi:)

Kaukaa kauniit, vai mitä?
Nyt jää vielä jännättäväksi sekin, mitä kuville tapahtuu julkaisuvaiheessa. Tallensin kuvat png-muodossa tällä kertaa.
Minulla oli jäätävän kylmä kun otin kuvia, hyvä ettei jääpuikot roiku kynnenkärjistä ja siksi ihoni näyttää aavistuksen elottomalta, eli siitä ei voi syyttää Bloggeria.

PS. Mattasin edellisen postauksen kynnet elinkaarensa loppupäässä ja tulin ottaneeksi niistä kuvankin, laitanpa sen tänne. Itse ehkä tykkäsin enemmän kiiltävästä versiosta vaikka matta on usein aika kiva.

China Glaze Devotion on saatu blogiyhteistyön kautta. Tämä postaus ei sisällä mainoslinkkejä.

29 thoughts on “Cocktail-fail

    1. Alan kallistua siihen vaihtoehtoon, että olisi sittenkin pitänyt olla hys-hys noista sotkuista. Mutta sitten taas tulee skitso olo, jos esittelee kynsiä onnistuneina ja kaikki lukijat näkee että siellä on suttu ja ajattelee, että eikö se huomaa tuota mokaa ollenkaan. Siis VAIKEAA:D

  1. Samaa mieltä edellisten kanssa, mun silmiin nämä ei näytä epäonnistuneilta vaan tosi kauniilta. Mutta tästä itsekriittisyydestä on keskusteltu niin miljoona kertaa, että uskon näiden sun mielestä olevan epäonnistuineita. :D

  2. Itsekin mietin, että olenko niin newbie, etten tajua mikä noissa nyt on mennyt pieleen vaikka erinomaisen hienoilta näyttävät. Kommenteista päätellen taidat kuitenkin olla aika itsekriittinen. ;) Kauniit ovat, kunpa omat kyntenikin joskus onnistuisivat noin hyvin!

    1. No mä olen kyllä aika tarkka eli nuo rypyt ja sutut lakassa ottavat kyllä kovasti päähän, niitä kun ei olisi saanut korjattua kuin Photoshopilla ja sitä en harrasta:P
      Teippailuissa olisi kyllä hyvä olla joku apuna, niitä on tosi hankala saada yksin ”huonompaan” käteen.

    1. Tilasin vielä vähän leveämpääkin teippiä ja tällä kertaa paketti tuli viikossa eli uskoisin, että ei tarvi pitkään odotella sinunkaan:)

  3. Eipä munkaan mielestä kynnet ole mitenkään suttuset jne. ei kannata haukkua omia taitavasti tehtyjä kynsiä, antaa pahan maun suuhun muille lakkaajille jotka eivät osaisi edes tuollaisia vielä taiteilla (;

    1. Anteeksi, en halunnut kenenkään mieltä pahoittaa:/ Otti vaan päähän kun käytettyyn aikaan nähden olisi pitänyt syntyä parempaa jälkeä, mä nimittäin ihan oikeasti tein näitä koko illan:DD

  4. todella hienot on ja komppaan aikaisempia kommentoijia, ei kyllä ole minusta feilanneet ! ja mun mielestä sunn toteutus on paljon parempi kun nuissa malli kynsissä ! :)

  5. Voi, mä kyllä tykkään noista oikein paljon!! Ja oli hienot myös nuo aiemmat mattaisina. Yllättävän paljon se muuttaa lakkausta tuo mattaus =)

  6. Ömh… Mä en nää epäonnistumista! (okei, sen paikkakohdan huomasin!) Iiihanat noi leimat!! <3
    Ja kerropas vielä, mistä sä sitä teippiä hommasitkaan?

  7. Ihanat jälleen!
    Mietin tässä vaan, että oletko esitellyt koskaan tuotteita millä pidät kädet kunnossa.
    Ihailen sun kynsinauhoja ja käsiäsi muutenkin kun ne on niin kauniin näköiset.
    Olisiko mahdollista että paljastaisit kauniiden käsiesi salaisuuden… kynsiöljyn kuorinnan voiteen jne.
    KIITOS!
    T:Vihreä kateudesta oleva Harakka =)

  8. No ei ole kyllä fail! Mun mielestä sun ”ristikkokynnet” on paljon nätimmät, kun esikuvassa. Näissä värimaailma on nätimpi, ja tykkään enemmän, kun niitti on kynnen tyvessä, ja ruudukko tulee alemmaksi. Sitäpaitsi tekstuurilakka <3

    1. Voi kiitos. Kyllä nää nyt jonkin ajan kuluttua näyttää omaankin silmään paremmilta, mua vaan hatutti kun turasin koko illan eikä silti tullu priimaa:D Onneksi sentään tekstuurilakka <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *