Mitä mulle kuuluu?

Kevät on mennyt ihan hullun nopeasti ja nythän oikeasti ollaan jo kesässä. Mä ajattelin päivitellä vähän kuulumisia kuluneiden parin kuukauden osalta, koska vaikka mitään kauhean mullistavaa ei ole tapahtunutkaan, niin jotain pientä kuitenkin.


Kuten olen kertonut ainakin ohimennen, aloitin huhtikuussa kokoaikaisen opiskelun. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja motivoivaa, mutta välillä myös aika vaativaa. Uuden oppiminen käy ihan työstä ja jos en saa kahdeksan tunnin kauneusunia nukutuksi, mulla ei tunnu menevän asiat päähän sitäkään vähää. Jännästi entisestä iltakukkujasta on tullut mummo, jonka pitää olla viimeistään klo 22 pää tyynyssä tai kaikki menee päin helvettiä:D
Opintojen parissa menee ainakin seuraavat pari vuotta. Nyt menossa on viimeinen viikko ja kohta saan kirmata kesälaitumille, jei.


Toiseksi suurin muutos mun elämässä on liikunta. Nyt siitä uskaltaa jo puhua, kun lenkillä käymisestä on tullut melkeinpä rutiinia. Kaikki juontaa juurensa reilun seitsemän vuoden taakse, kun lopetin tupakoinnin. Kiloja alkoi pikkuhiljaa kertyä, mutta mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota niiden karistamiseen, vaikka asia vaivasikin tosi paljon. Viime kesänä olin painavimmillani ikinä ja siitä päivästä, kun poltin viimeisen savukkeen, olin kerännyt varteeni 30kg ylimääräistä kannettavaa. Jokunen kilo lähti jotenkin talven aikana ja nyt keväällä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Salille mua ei saa ähkimään, mutta reipas kävely sujuu autottomalta kaupunkilaiselta melkein itsestään.

Olen käynyt lenkillä yleensä kolme kertaa viikossa, matkat ovat vähitellen pidentyneet ja motivaatio on edelleen korkealla. Konkreettisena tavoitteena on karistaa kesän aikana 10kg, mikä on aivan realistinen saavutettava, sillä pari kiloa on jo lähtenyt pelkästään liikuntaa lisäämällä. Mä syön edelleen kuin porsas, eli en ole tehnyt ruokavaliolle mitään ja pulla maistuu. Nyt kun koulu loppuu ja pystyn paremmin vaikuttamaan syömisiini, yritän vähän keventää silläkin saralla. En tavoittele seitsemän vuoden takaista painoa, sillä olin mielestäni silloin liiankin laiha, vaan ennen kaikkea parempaa oloa ja jaksamista.

En olisi uskonut, että kaltaiseni liikunnanvihaaja löytää itsestään vielä vanhoilla päivillään tällaisenkin puolen:)
Kiinnostaako teitä kuulla jatkossa, miten homma etenee?


Koulujen päättyminen oli meilläkin juhlan paikka, kun kuopus valmistui ammattiin. Ihan äskettäin vanhoja kuvia selatessani tuli vastaan ensimmäisen koulupäivän kuvat ekaluokkalaisesta, joka aloitteli koulutaivaltaan vähän liian iso reppu selässä. Aika rientää…mun on vaikea ajatella sitä ilman, että pikkuisen menee roska silmään.


Viime viikolla Vappu sairastui ekaa kertaa elämässään. Kissa muuttui nopeasti apaattiseksi, nukkui tavallista enemmän, roikotti häntää oudosti ja kun se ei torstai-iltana tullut keittiöön valvomaan ruoanlaittoa, huolestuin oikeasti. Yleensä se istuu aina passipaikalla tilannetta seuraamassa ja toivoen, että jotain putoaisi lattialle, ahne kun on.
Perjantaina Vappu kuskattiin eläinlääkärille ja röntgenissä syyksi paljastui suolistotukos. Tai ummetus, tarkalleen ottaen, sillä mitään vierasesineitä siellä ei ollut.  Mä luulin, että sillä on anaalirauhasissa ongelmaa, enkä osannut epäillä ummetusta, kun se oli kuitenkin kakannut normaalisti.
Vappu sai nesteytystä ja alkuillasta haimme tokkuraisen kissan klinikalta kotiin. Kuvassa se on heräilemässä rauhoituksesta. Onneksi syy selvisi ja lauantaina Vappu oli jo oma iloinen itsensä <3


Ei kesää ilman kesätukkaa, tietenkään. Hetken mielijohteesta tartuin eräänä iltana vaalennustarpeisiin ja tein hiuksille vaalennuspesun. Edelleen toivon, ettei kukaan kampaajatuttavistani lue tätä, koska eihän näin rajuja käsittelyjä pitäisi alkaa itse tekemään -olkoonkin, että en ollut ensimmäistä kertaa asialla eikä aineetkaan olleet niitä kaikkein tujuimpia.
Seuraavana päivänä tein toisen käsittelyn ja totesin, että punainen suoraväri istuu muuten pirun tiukassa! Sehän vain kirkastui eikä vaalentunut kovinkaan paljon.
Projekti siis jatkuu. Mutta koska joudun liikkumaan ihmisten ilmoilla, laitoin hiuksiin suunnilleen latvaosan värisen suoravärin saadakseni väristä mahdollisimman tasaisen (tyvi oli vaaleampi, koska sitä olin värjännyt hapeteväreillä) ja mun mielestä tää on nyt varsin kiva, eli pärjään kyllä jonkin aikaa ja annan hiusten levähtää.

Siinä kai ne ekana mieleen tulleet uutiset. Varmasti unohdin jotain, koska mulla oli olevinaan kauheasti asiaa, mutta ehkä se on sitten toisen postauksen paikka:) Mitäs teille kuuluu?

Mitäpä jos

Kirjoitin helmikuussa ajatuksiani sinkkuelämästä. Siitä on kymmenen kuukautta ja nyt tarina jatkuu.

Talvi taittui, tuli kevät ja lopulta kesäkin. Olin ajatellut, että voisin ehkäpä kesän aikana käydä edes yksillä treffeillä, etten vallan sammaloidu, mutta aika meni niin nopeasti etten ”ehtinyt”. Kukaan ei hakenut kotoa enkä tehnyt itsekään mitään edistääkseni asiaa, joten se vaan jäi eikä edes harmittanut.
Kesän kääntyessä taas kohti syksyä löysin itseni naputtelemasta profiilia deittipalveluun ajatuksena, että eipä tuo ota jos ei annakaan ja eihän mulla ole mitään menetettävääkään. Mähän en oikeastaan edes usko koko nettideittailuun saati siihen, että etenkään etsimällä voisi löytää ketään, mutta päätin testata.

Oletteko koskaan kokeilleet deittipalveluja? Jos ette, voi olla vaikea uskoa, millaista porukkaa niissä liikkuu. Mulle tuli kaikenlaisia tarjouksia varpaiden nuolemisesta itseäni 25v nuorempien -siis tyttäreni ikäisten- poikien kiihkeisiin ehdotuksiin. Ihan uskomatonta settiä. Läppärini delete-näppäimestä kului teksti pois vastauksia peratessa ja olin jo aika lähellä tilaamassa Crazy Cat Lady-starttipakkausta ja alistumassa kohtalooni kuolla yksin 72 kissan kanssa.

Kunnes sitten sain viestin ihan mukavan oloiselta mieheltä, joka ehdotti treffejä aika extempore. Ja miksipä ei, pari tuntia elämästä sinne tai tänne ja tyyppi vaikutti ihan normaalilta, joten ehkä mun ei tarvisi esitellä varpaitani.

Mä olen kompuroinut ihmissuhteissa sen verran monta kertaa, että se on tehnyt musta varautuneen ja kasvattanut ympärilleni metrin paksuisen muurin, jonka läpi en ole päästänyt ketään. Olen vuosien varrella tapaillut ihan kivojakin ihmisiä, mutta kukaan tai mikään ei ole tuntunut oikein miltään. Kelasin, että ehkä se vaan menee niin, että realiteetit jyrää ja aikuisena ja elämää nähneenä nyt vaan on tällaista. Joko olet yksin tai tyydyt johonkin väsähtäneeseen urkkaruudun töllöttäjään. Ja kuten silloin helmikuussa kirjoitin, se yksinolokin on ollut useimmiten ihan jees ja välillä tosi jees.

Jossain takaraivossa on kaikesta huolimatta kolkutellut ajatus, että oishan se mahtavaa vielä kerran elämässään tavata joku, joka saa sukat makkaralle. Joku, jonka kanssa jakaa sohvannurkka ja lasi/pullo/gallona viiniä. Käydä leffassa, tapahtumissa ja sunnuntaikävelyllä. Ja joka myös tuntuisi joltain.

Noh, varmaan arvaatte miten kävi, koska en kirjoittaisi tätä ellei mulla olisi jotain kerrottavaa.

Rakastuin järjettömästi.

Ei se nyt tietenkään niillä ekoilla treffeillä tapahtunut, mutta hyvin pian. Ottaen huomioon, kuinka harkitseva ja verkkainen yleensä olen, aivan hullun nopeasti.

Silti mua ei yhtään ahdista kylppärini kaappiin ilmestynyt hammasharja. Miten voikin olla, että joku kävelee tuosta vaan elämääni ja sydämeeni ja kaikki tuntuu hyvältä ja oikealta. Mies, joka puhuu ja pussaa, on hauska ja hyväntuulinen, saa mut nauramaan ja tekee taivaallisen hyvää ruokaa. Tykkää kissoista ja inhoaa Vihreitä kuulia, kuten minäkin. Sopiva sekoitus aikuista miestä ja poikamaisuutta, arvot ja elämä järjestyksessä eikä yritä tunkea mua johonkin muottiin vaan saan olla oma itseni; vähän konstikas ja kompleksinen, mutta hyvin pidettynä kuitenkin aika helppo kumppani.

Eikä sillä ole varvasfetissiä.

Tietenkin mua pelottaa vähän. Jos tipahdan täältä, putoan tosi korkealta ja se sattuu. Eihän tässä nyt kirkkoa olla varaamassa, mutta mun mittapuulla parisuhdestatuksen muuttaminen facebookiin tarkoittaa melkein samaa: nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Olen päättäväisesti työntänyt pelkojani ja epävarmuuttani sivuun, sillä jos ei koskaan ota riskejä, ei myöskään voi ikinä saavuttaa mitään ja elämä menee ohi. En vielä tiedä, mihin tämä johtaa, mutta aikahan sen näyttää.

Ehkä tärkeintä on, ettei mua ahdista ollenkaan. Mä olen mestariahdistuja eikä siihen oikeastaan tarvita edes mitään erityistä syytä, mulla on vaan ollut jotenkin epämukava olo, joka on johtunut joko siitä toisesta ihmisestä tai -varmaan useimmiten- minusta itsestäni. En kaipaa elämääni lisä-ahdistusta joten olen aika nopeasti todennut, että tämä ei ole mua varten. Yksin ollessa ei ole ahdistanut, siksi kai olenkin ollut niin paljon itsekseni.


Blogin kannalta vilkastunut seuraelämäni voi tarkoittaa epäsäännöllisempää postausrytmiä, eli tulen varmasti lipsumaan totutusta ma-ke-pe -aikataulusta. Mulla on muutenkin syksyn aikana ollut lievää blogi- ja kosmetiikkauupumusta ja tekisi mieli ottaa hieman etäisyyttä purkkisekoiluun tai ainakin vähän rennompi asenne siihen, joten mitään vahinkoa tuskin tapahtuu vaikka joku postaus jäisikin väliin. En halua, että kirjoittamisesta tulee pakkopullaa vaan siinä säilyy kepeys ja hauskuus. Kuten elämässä yleensäkin.

Taustalla soi Samuli Putro: Mitäpä jos

Kivat, kamalat, inhokit, lempparit

Kiva – kamala, lemppari – inhokki -haaste tuli vastaan Zaza’s Petals-blogissa ja koska en ole pitkään aikaan tehnyt mitään tällaista, tartuin tähän itsekin. Myös Jonna oli kirjoittanut tästä, käykäähän lukemassa:)
Kuvituksena käytin satunnaisia puhelinräpsyjä kuluneelta viikolta.

Kamalin ruoka
Sisäelin- ja veriruoat jäävät multa lautaselle. Samoin maksa, simpukat, etanat ja ravut. En myöskään odota mitenkään ilolla tuloillaan olevaa hyönteisbuumia, sillä ajatus hampaissa rapsahtavasta jauhomadosta on kuvottava

Herkkuruoka
Yllä mainittuja lukuunottamatta syön miltei kaikkea ja yhtä ylitse muiden on tosi vaikea nimetä. Hyvä pihvi nyt uppoaa aina, sushista tykkään tosi paljon, hyvät pastaruoat ja oikein kunnon burgerikin maistuu. Eli, kuten huomaatte, en osaa valita. Olen herkkupeppu ja ihan viimeisenä haluan tinkiä ruoasta jos jostain pitää säästää

Kahviherkku, jolle sanon ei
Mutakakku! En pysty syömään lusikallista enempää, aivan liian makeaa ja tiivistä mun makuuni. Tiedän olevani outo, mutta ei voi mitään:D

Kahviherkku, jolle sanon kyllä
Juustokakut, etenkin, jos niissä on limeä, sitruunaa ja/tai valkosuklaata ^_^ Melkein kaikki muukin uppoaa, olen toivoton pullahiiri

Telkkariohjelma, jota en katso
99% teeveetarjonnasta

Telkkariohjelma, jota katson
En katso tällä hetkellä mitään muuta kuin Silta-sarjaa

Inhokkisää
Vesisade ja tuuli, loputon harmaus ja pimeys…eli tän voisi varmaan kiteyttää ”marraskuu”

Lempisää
Aurinkoinen tai puolipilvinen n. +20C. En välitä helteestä, koska mun sisäinen termostaattini menee epäkuntoon enkä myöskään välitä rannalla makailusta koska a)auringonoton riskit ja b)se on tylsää



Kamalin musiikki
Liian aggressiivinen hevimusiikki, jazz, rap, kotimainen iskelmä eli jarisillanpäät ja vastaavat

Paras musiikki
En osaa sanoa mitään ylitse muiden ja ylipäätään kuuntelen aika vähän musiikkia. Yleensä mulla on radiosta auki Aalto, sen tarjonta on vähiten ärsyttävää

Kamalin aika vuorokaudesta
Aamu! Siis en ole lainkaan aamuihminen

Ja se paras aika
Olen parhaimmillani illalla tai jopa alkuyöstä

Tästä menetän hermoni
Noh, mulla nyt palaa päreet aika herkästi ja yleensä etenkin pikkuasioista. Joku törttöilee liikenteessä, jumittaa rullaportaiden ala- tai yläpäässä, tiskialtaassa on astioita vaikka niiden pitäisi olla koneessa ym ym. Toisten jälkien korjaaminen saa mittarin punaiselle ja uskokaa pois, tästä on saanut kotona vääntää

Tästä rauhoitun
Hiljaisuus, kiireettömyys, kynttilänvalo…yleensä, kun olen iltaisin yksin kotona, mulla on telkkari kiinni ja harvemmin kuuntelen musiikkiakaan. Tietokonetta ja puhelinta räpellän kyllä, mutta miltei kaikki sovellukset pidän aina äänettömällä, sillä olen huomannut jatkuvasti piippaavien viestiäänien ärsyttävän mua 

Huonoin mieliala
Mulla menee kaikki päin helvettiä jos en saa nukutuksi kunnolla. Stressi ja huolet heijastuvat ekana yöuniini ja silloin herään aamuyöllä murehtimaan maailmaa. Saatan valvoa pari tuntia tai pahimmassa tapauksessa en saa ollenkaan enää unta, jolloin seuraavan päivän ennuste on aika huono 

Paras mieliala
Kyllä se on silloin, kun asiat tuntuvat olevan suht hyvin ja pahimmat stressitekijät on eliminoitu arjesta. Olen nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja jotain kivaa on tulossa. Mä olen sellainen, että mulla pitää olla aina jotain kivaa odotettavaa tiedossa, muuten pitkästyn ja turhaudun

Kodin turhake
Tää on vähän noloa, mutta mulla on kellarissa HATTARAKONE. Eipä ole tullut kauhean montaa kertaa käytettyä:D

Paras tavara
Tjaa, tää on kyllä vaikea. Puhelin tai läppäri, ilman niitä elämä menisi aika ankeaksi ja hankalaksikin.

Vaate, jota en suostu laittamaan päälleni
Turkki. Siis aito turkis, ei kiitos.

Vaatteet, joissa viihdyn
Mulla lentää aina farkut tai mitä nyt päällä onkaan, pois jalasta saman tien kun pääsen kotiin. Vedän höppelihousut eli pieruverkkarit eli kotihousut jalkaan. Lämpimämpänä vuodenaikana käytössä on kotishortsit, mutta näitä kaikkia yhdistää pieni nuhjuisuus ja ennen kaikkea mukavuus.

Haju, jota en kestä
Voi näitä on paljon! Olen jossain määrin hajusteherkkä tai ehkä hajustetarkka olisi oikeampi termi. Ehkä eniten inhottaa likaiset vaatteet tai ihminen, joka ei selvästi ole peseytynyt ihan äskettäin. Tupakanhaju on myös kuvottava

Paras tuoksu
Aika perus: vasta leikattu nurmikko, luonto kesällä sateen jälkeen, kirpeät syysaamut, puhdas iho kesämökin terassilla ja saunanlämmityksestä nenään leijaileva savunhaju…ja tietenkin jotkut parfyymit myös

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä
Narsistisuus ja kaikki siihen liittyvä, suvaitsemattomuus, mustavalkoinen ajattelutapa, epärehellisyys, itsekkyys…onhan näitä
 
Mukavin luonteenpiirre ihmisellä
Viihdyn mukavien ihmisten seurassa parhaiten. Tietenkin joskus on paikallaan vakavoitua, mutta ylipäätään hyväntuuliset ja iloiset, välittömät ja aidot ihmiset ovat parasta seuraa <3

En haasta ketään, mutta näitä on kiva lueskella, joten haasteen saa napata mukaan kuka vaan. Rentouttavaa viikkistä!