Aika kiva pinkki

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin kun löytyi kiva pinkki lakka.

Koska harvemmin uskon kerrasta mitään, piti OPIn Nordic-kokoelman lakkoja tilata yhteensä kolmeen otteeseen ennen kuin sain kaikki haluamani, ainakin toivottavasti.

Molemmat nyt nähtävät lakat, Suzi Has a Swede Tooth ja Skating on Thin Ice-Land olivat jo ensimmäisellä kierroksella mukana. Vaaleanpunaiset ovat aina minulle vähän haastavia ja heti lakkaamisen jälkeen laitoinkin SHAST:n kirppislaatikkoon mutta vietettyäni erinäisten sattumien ja kiireiden johdosta näillä kynsillä kuusi (6) päivää, tykästyin siihen ja taidan ujuttaa sen sittenkin lakkakokoelmaani. Sille ei löytynyt 100% dupea, lähinnä oli Hey Baby mutta sekin on paljon tummempi ja kirkkaampi.

Lakka peitti juuri ja juuri kahdella kerroksella. Ihan peruscreme, ei erityistä mainittavaa. Hey Baby on kyllä peittävämpi.

Skating on Thin Ice-Land on luumunvärinen crelly, joka kaljuuntui ensimmäisellä kerroksella aika voimakkaasti mutta kaksi lisäkerrosta toi tasaisen ja kiiltävän pinnan. Koostumuksesta tulee kyllä vähän pyyhkeitä, Essien crellyt ovat paljon peittävämpiä ja helpompia levittää. Väitän myös, että näinkin tummassa sävyssä kaksi kerrosta olisi riittänyt.

Harmi, koska tykkäsin väristä ihan possuna. Tälle ei kuitenkaan paikkaa jatkossa, koetan etsiä tilalle parempilaatuisen korvaajan.

Pikkurillissä on kaksi kerrosta Kikon 642:a, joka on sävyltään identtinen viereisen OPIn kanssa. Päälle niitit, jotka tipahtivat jossain vaiheessa viikkoa pois enkä jaksanut laittaa uusia, vaan peittelin kolot lisäkerroksella lakkaa.

Muut kynnet koristelin leimaamalla, käytin leimauslakkoina samaisia OPIn lakkoja toisin päin. Yllättävän kivasti ne leimasivat vaikka kumpikaan ei ollut erityisen pigmenttinen. Leima on Nailz Crazen laatasta NC02.

Kuten edellisissäkin kynsissä, leimaushommat aiheuttivat ennenaikaista harmaantumista ja sain ottaa muutaman kynnen uusiksi ja lätkiä lukemattomia huonosti nousseita leimoja paperiin ja teippiin. Voi olla, että tarvittiin se kuusi päivää ennen kuin psyykeni kesti uuden lakkaussession:)

Lakat kestivät moitteettomina melkein viikon ja sehän on aina plussaa. Muutenkin viikkoon mahtui paljon kaikenlaista kivaa ja myös kauniit syyspäivät ovat ilahduttaneet mieltä. Helpottaa kummasti vierotusoireita kesästä kun mittari näyttää liki +20C ja aurinko paistaa.

OT-Ps. Jos ette ole käyneet katsomassa Mielensäpahoittajaa, niin menkää ihmeessä:)

42 thoughts on “Aika kiva pinkki

    1. Kiitos! Sulla on ilmeisesti sitten tosi pitkät kynnet:) Omani ovat lyhentyneet koko ajan, saapa nähdä, mihin mittaan tässä vielä päädytään:)

  1. Nätit kynnet! Mä oon tässä pohtinut kovasti tarviinko tuota Suzi has a swede toothia, mutta kerta jos sulta ei löydy dupea niin luulen tarvitsevani :D Enkä edes omista hey babya, joten sitä suuremmalla syyllä. Ja nuo violetit, en käsitä mikä näitä viimeaikaisia kokoelmia on vaivannut niiden suhteen, paljon on ollut nättejä violetteja mutta sitten ne on ihan lähmäsiä lakata, huoh.

    Me käytiin perjantaina kattomassa tuo mielensäpahoittaja, hyvä leffa oli! Tosin olisin odottanut, että se pahottaa enemmänkin sitä mieltänsä.

    1. Mulla on aika vähän rehellisiä pinkkejä mutta mitä nyt olen tässä tuttavapiirissä jutellut, niin ilmeisesti ainakaan viimeaikaisista kokoelmista tälle ei verrokkia löydy.
      Leffassa sai nauraa ihan oikeasti, dialogi oli hykerryttävän viihdyttävää:)

  2. Hei! Voisko noihin leimausongelmiin liittyä käyttämäsi kynsilakanpoistoaine? Jonkun blogista luin, että esim. uudistetussa extran poistoaineessa on jotain öljyä, joka aiheuttaa tuon tyyppisiä ongelmia. Kynsilakanpoistoaine vaihtoon ja ehkä toimii taas?

    1. Käytän puhdasta asetonia leimailussa joten vika ei voi olla siinäkään. Se on kyllä ihan totta, että kynsilakanpoistoaineet sisältävät aina jotakin öljyä joka ei välttämättä leimailussa toimi. Ehkä vika on kuun tai tähtien asennossa, koska ei ole kovin kauaa siitä kun leimasin menestyksekkäästi tästä samasta laatasta kynnet, ei mitään ongelmia:D

  3. Kauniit kynnet noista kuitenkin lopulta sitten tuli! Mulla ei tuo OPIn kokoelma sytyttänyt minkäänlaista himotusta mihinkään suuntaan. :O No, säästyypähän rahat. :D
    Itsellä leimaaminen on tällä hetkellä ainoa koristeluvaihtoehto, toinen vaihtoehto on nimittäin pelkät lakat. Ei vaan jaksa. Tyhmää. :/

    1. Kiitti! Mulle tais lopulta tulla 6 tai 7 lakkaa näistä:D
      Aina ei jaksa. Mullakin on ollut useamman viikon vähän matalapainetta mutta yritän sinnikkäästi pitää kiinni lakkailurutiineistani etten ”tipu kyydistä”. Toivottavasti tää menee ohi niin siellä kuin täälläkin!

  4. Uuh, nämä ovat kyllä ihan älyttömän kauniit. Sellaiset kynnet, joita minäkin katselisin mielelläni kuusi päivää! Ainoa vaan että nyt muakin alkoi kaihertaa tuo Swede Tooth. Tarttee googlailla vertailuja.

    1. Se on kyllä jännä ettei aina väri ja peittävyys kuljekaan käsikädessä. No ei se nyt toivoton ollut mutta mahdollisuudet olisi parempaankin.

  5. oiiiii ihanat!! Oon aivan ällistyny siitä kuinka hyvin vaaleanpunainen leimasi :o veikkaan että se on tosi lähellä Brazil-kokoelman pinkkiä joten taidan olla ostamatta vaikka nätti onkin. Ehkä tuon tikun mukanani niin verrataan :)

    1. Tänks beib! Ota ihmeessä tikku mukaan koska muakin nyt kiinnostaa näiden ero. Vähän polttelee se Brazil-pinkki, ehkä pinkit kokee uuden tulemisen:)

  6. Tosi kauniit! SHAST oli livenä tummempi kuin olisin ajatellut, joku siitä teki tosi ihanan. Pitääkin testata leimaamista sillä. Tuo violetti vielä jäi vähän kaihertamaan näistä, mutta ehkä vielä harkitsen, jos se kerran on noin hankala.

    1. Kiitti! Olisin pitänyt molemmat lakat jos Ice-Land ei olisi peittänyt paremmin. Jollekin ehkä 3 kerrosta ei ole kynnyskysymys mutta minä koitan etsiä vähän pigmenttisemmän korvaajan sille.

    1. Meillä ei vissiin kellään ole Mustang-pinkkiä mutta voin koittaa tyrkyttää tikkua jollekin, jolla olisi nuo muut (Emma?) jos saisi tikkuvertailukuvat edes:) Treffataan kaupungilla niin ei saa oikein kuviakaan otettua.

  7. Tuo pinkki kyllä huutelee mulle! Ehkä on pakko sortua tilaamaan, vaikka oon melko varma et sille löytyy dupe mun kokoelmasta. Toisaalta myös Mustangien pienkki kiinnostaisi! Vertailin itseasiassa pariinkin otteeseen Kicksissä Brassia ja Swede Toothia, eikä ne olleet dupeja toisilleen :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *