Minttuseilorit

Instagramissa, tuossa kynsihörhöjen inspiraatiomekassa, on näkynyt enemmänkin tämän tyyppisiä merihenkisiä kynsiä ja päätin röyhkeästi apinoida disainin omille kynsilleni. Ainakin Sinney on tehnyt tällaiset ja moni muukin, ehkä ei ihan identtisiä mutta samalla tyylillä. 
Lakkailuun meni aikaa yllättävän paljon vaikka ei ehkä uskoisi kun kuvia katsoo mutta jotenkin vaan sain illan tuhrattua näiden parissa. Onneksi lopputulema on niin kiva, että oli vaivan väärti.

Lakkauksen perustana toimi IsaDoran Ocean Drive. Omistan tämän ns. täydellisen turkoosin sekä geelilakkana että tavallisena ja käytin tässä tavallista versiota. Lakkasin sen kolmelle kynnelle, nimettömään tuli Ginan White ja keskisormeen Kikon tekstuuri 636. Ocean Drive peitti kahdella, Kiko vaati kolme ja White kaksi.

Pikkurillin teippailut tein kynsivinyyleillä ja pallot dotting toolilla. Ihan suunnattomana apuna pilkuttamisessa oli Sally Hansenin I Heart nail art-kynä, jolla tein pienet merkit oikeisiin kohtiin. Kynä on vesiliukoinen ja jos pilkkurivistöni olisivat lähteneet menemään vinoon, olisin voinut helposti pestä värin pois ja aloittaa alusta. Merkkien päälle pilkutin sitten isommat pallot. Tätä niksiä aion käyttää toistekin. Jos yhtään olisin luottanut omiin piirustustaitoihini, pallot olisi voinut tehdä kynälläkin mutta en halunnut ottaa feilaamisen riskiä ison työn jälkeen.

Kynällä voi hyvin merkkailla myös esim. niittien, strassien tai vastaavien koristeiden paikat kynnellä. Itselleni ainakin käy lähes aina niin, että asemointi ei sitten sujukaan ihan odotusten mukaan, rivit ei pysy suorassa tai koristeita ei mahdukaan sitä määrää kuin ajattelin.

Valkoiseen nimettömään piirsin vapaalla kädellä ankkurin. Ai ette usko vai? No en kyllä minäkään, joten tunnustan, että se on siirtokuva:D

Mainitsinko jo, että kynsistä tuli tosi kivat:)) Näitä voi tehdä vaikka millä väreillä ja muutkin kuin perinteiset navy-sävyt käyvät passelisti. Rantakelejä odotellessa!

Sally Hansenin nail art-kynä on saatu maahantuojalta blogiyhteistyön kautta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä. 

Sunday Funday happy day

Korallin- etc. sävyiset lakat ovat aiemmin tuottaneet minulle vaikeuksia, mutta kiitos siedätyksen tai minkä lie, olen alkanut viihtyä niissä. Niinpä Essien Sunday Funday loikkasi kärryyni kauppareissulla ja yhdistin sen kivasti kevätkokoelman Spin The Bottleen.

Lakkasin kolmeen kynteen Sunday Fundayn, joka peitti  kahdella kerroksella ja oli kaikin tavoin hyväkäytöksinen lakka. Essien tyypillinen shimmer erottuu kynsilläkin ja sävy on ihan täydellinen etenkin hieman päivettyneelle iholle.

Kaksi muuta kynttä saivat ylleen niin ikään kaksi kerrosta Spin The Bottlea, jota kannattaa ohentaa heti kättelyssä hieman. Lakka oli aika paksua mutta muutama tippa thinneriä teki ihmeitä.
Tämän kombon päälle halusin vähäeleisen leimauksen ja siihen tarkoitukseen Love.Angel.Music.Baby oli omiaan. En muuten muistanut ottaa käytetystä laatasta (MoYou Pro Collection – 02) kuvaa mutta sen sijaan kuvasin touhujani tutkimaan tulleen kissan, josta kuva lopussa.

Kun kynsillä oli ristikkoleimaus, sormi menikin suuhun. Ajattelin, että haluan jotain erilaista vaihteeksi, kun koristelut tuntuvat aina noudattavan pitkälti samaa kaavaa. Tässä hurmoksessa lätkin muutamaan kynteen kesäisiä kukkia ja tulos oli mielestäni vähintäänkin omituinen. Olin jo tarttua asetoniputeliin mutta päätin esitellä tekeleeni luotettavalle taholle joka vakuutti, että hyvin voi blogiin laittaa. No, olkoon menneeksi.

Ennen kuvien ottamista päätin hetken mielijohteesta kokeilla parin lakan soveltumista leimaukseen enkä tajua mitä tapahtui mutta äkkiä huomasin, että yksi kynsistä ui lähes puoliksi (violetissa) lakkalammikossa. Koetin poistaa väärää lakkaa vähän kehnolla menestyksellä joten jossain kuvissa saattaa näkyä epämääräisiä kaljuja länttejä. Olkoon tämä muistutuksena siitä, että ei täälläkään kaikki aina mene putkeen ja näitä failejakin on joskus hyvä laittaa näkysälle.


Seuraavana päivänä kynnet eivät näyttäneet ollenkaan niin oudoilta enää, itse asiassa ihan kivoilta ja kesäisiltä:) Paljon olisi pelastanut sekin, etten olisi laittanut pikkurillin kärkeen kukkadecalia vaan tyveen kuten muutkin. Melkein tekisi mieli lakata heti uudelleen Sunday Fundaylla mutta 64 testaamatonta lakkaa hieman jarruttelevat intoani. Saapa nähdä. 
Suoritin Better Not Waste-lakan arvonnan ja käyttämäni puolueeton onnetar arpoi voittajaksi 120 arvan joukosta Annin! Onnea <3 Kiitos osallistujille, voittajalle on laitettu sähköpostia. 
Äänet jakautuivat sangen tasaisesti kokoelman lakoille mutta BNW taisi olla suosituin vaikka en tarkkaa laskentaa tehnyt. 

Loppuun vielä lupaamani kissakuva ja kivat viikonlopun toivotukset kaikille:)

Essie Spin The Bottle on saatu maahantuojalta blogiyhteistyön kautta

Mochachino – Nite Owl 1-0

Lakkasin muutama tovi sitten Orly Nite Owlilla ja mainitsin tuolloin tilanneeni kaksi lähes identtistä lakkaa tutkiakseni, kumman niistä haluan. Nyt kun homma oli vielä tuoreessa muistissa, otin käsittelyyn vastapeluriksi päässeen Essien Mochachinon.

Lakoissa ei oikeastaan ollut mitään eroa. Essie peitti ihan aavistuksen paremmin mutta jouduin kuitenkin laittamaan näihinkin kynsiin ohuen kolmannen kerroksen ja leveä suti teki lakkaamisesta tietenkin helpompaa. Laadullisesti eroja ei juurikaan löydy mutta Orly päätyy nyt vähemmistömerkkinä kirppislootaan ja Essie jää kotiin.

Mochachinon kaveriksi paritin Girly Bitsin Eggnogoholicin, jota kuvissa on kaksi kerrosta ja alla yksi kerros Ginan Whitea. Eggnogoholicin crellykoostumus ei yksistään olisi peittänyt ehkä kolmellakaan. Olen nykyään aika haluton testailemaan lakkojen peittokykyä koska en vaan halua löytää itseäni toteamasta että hitto, kolmekaan ei riittänyt. On paljon helpompi lakata alle peittävä lakka ja päälle sen verran lakkakerroksia kuin hyvältä tuntuu. Tällä lakalle kaksi toi juuri sopivasti kultaisia hippusia kynsille. Metsästin Eggnogoholicia aika pitkään kun se oli loppu vähän joka paikasta ja olen iloinen, että se on nyt osa kokoelmaani.

Tällä kertaa aikaa lakkaamiseen oli niukasti ja leimasin vain nopeasti Essien päälle koukeroita Lily Annan laatasta 05 Konadin X-värisellä lakalla. En käsitä, miksi pulloissa ei voi olla nimiä tai numeroita mutta lakan sävy on lähinnä messinki tms.

Haa, leimauksesta puheen ollen, arvatkaapa muuten mitä kivaa on tulossa maailmalta?! Uudet Pueenin laatat :)) En nyt vielä leiriydy postilaatikon välittömään tuntumaan, sillä perinteisesti niitä on saanut odotella muutaman viikon mutta tulossa on. Maanantaina sain myös muutaman kivan MoYoun ja kärsin taas runsaudenpulasta kun en tiedä millä leimaisi.

Palaan vielä sen verran eiliseen postaukseen (jossa muuten on yhä arvonta käynnissä), että Better Not Waste tosiaan myytiin ihan minuuteissa loppuun mutta lakkaa on tilattu lisää ja sen voi jo tilata ennakkoon Cesarsin sivuilta. Lakat saapunevat Suomeen viimeistään heinäkuun puolivälissä. Aika mieletöntä kyllä, huima suosio löi ihan ällikällä vaikka toki hienoa lakkaa kehtaa mainostaa:)